tiistai 27. toukokuuta 2014

Kevät kauneimmillaan

Tämä on minusta sitä aikaa kun kevät on kauneimmillaan. Hedelmäpuut kukkii ja koivut on vielä vaaleanvihreitä. Kaikki  kehittyy niin vauhdilla, että kun on pari tuntia toisella puolen pihaa niin takaisin tullessa huomaa kuinka paljon enemmän on kukkia.







Otin nuo kuvat lauantaina, ja oli viimeiset hetket kuvata kirsikkapuu kukassa tänä vuonna, kun seuraavana yönä tuli ukkoskuuro joka ravisteli kaikki terälehdet alas. Viime keväänä kirsikkapuu ei kukkinut ollenkaan ja olin silloin niin pettynyt, mutta nyt kukki upeasti.

Perunat on maassa - ei odotettu Kustaan päivää - ja suurin osa kasvimaasta on tehty. Tuli taas kylvettyä pensaspavut aikaisin kun oli niin lämmintä, saa nähdä kuinka käy, mätäneekö kaikki taas kun ilma kylmeni. Tänään on ollut vain 6 astetta lämmintä.

Huomasin että blogini täytti viime viikolla yhden vuoden, vaikka varsinaisia tekstejä alkoi tulla vasta loppukesällä.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Jämäpaloista

On ompeluinnostus päällä ja tuhosin punaisia kankaanloppuja.

 
Vanhalla tutulla kaavalla tuli pikkuiselle T-paita kahden kankaan lopuista.

 
Ja collegepuvun kaavalla tuli pyjama kahdesta punakirjavasta kankaasta. Housut on takaa raidalliset, kankaat sattui olemaan samanlaatuiset ja samoja värejä että sopii hyvin yhteen. Tein niin ison kuin paloista tuli, eli tulee käyttöön vasta ensi vuonna.

Ja ettei kankaat pääsisi loppumaan, poikkesin eilen nopeasti Eurokankaassa ja ostin kassillisen trikoita lähinnä omiksi T-paidoiksi. Ja tänään ostin huutokaupasta laatikon jossa on sekalaisia kiiltäviä kankaita ja verhoja, en ole vielä katsonut mitä kaikkea.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Punaset langat koneessa

Lankojen vaihto saumuriin on olevinaan niin iso projekti, että en tee sitä yhden vaatteen takia tai vaihdan vain reunimmaisen neulalangan. Siispä ompelin nyt punaisia ja punakirjavia vähän enemmän.

 
Pikkuiselle kesämekko, SK 8/00 collegepuseron kaavasta muokattu.

 
Isommalle tytölle pusero Ottobre 6/09 Dots, hihat normaalipituiset ja madalsin pyöriötä sentin verran ettei tarvinnut alkaa pelaamaan ryppylankojen kanssa.

 
Itselle vaihteeksi punaista, mulla on aika vähän punaisia vaatteita.

 
Tytöille kukkia, isomman kaavana Dots ja pienemmän SK 11/00 aluspaita.

En kovin paljon etsi uusia malleja ja piirrä uusia kaavoja, mieluummin muokkaan leikatessa vanhoja malleja, käy nopeammin. En myöskään tee joka kokoon omia kaavoja, vaan pidennän tarpeen mukaan. Kun on kauan ommellut, uskaltaa jo soveltaa vähän.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Mattoja

Nyt tulee kuvia niistä matoista mistä jo aiemmin mainitsin. Tässä on vain osa niistä, koska ne on kaikki samantyylisiä pikkumattoja kynnysmatoksi tai vessaan, värit vain vaihtelee. Paitsi ensimmäinen, joka on muovikuteesta. Arvatkaapa mistä kuteet on peräisin! Ei sitä keksineet mummutkaan piirissä vaikka näkivät ne kudekerät.





 
Osa näistä matoista tulee varmaan myyntiin johonkin rompetorille tai kirppikselle, ei me tarvita kaikkia itse. Maton kutominen on vaan niin kivaa ja vintillä on muutama säkillinen kuteita odottamassa.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Kesää odotellessa

Tässä muutama viikko sitten jouduin kuluttamaan aikaa "kaupungilla" ja tuli käytyä Palassa ja nauhassa. Keksinhän minä asiankin ennen kuin menin sisään: pikkuinen tarvitsee kesähousuja. Kolme pakanloppua trikoota lähti mukaan, ja nyt ne on melkein kaikki vaatteina.


Housut on tehty taas kerran SK 8/2000 collegehousun kaavalla. Vähän kavensin sivusaumoista. Konekankaasta tein myös pipon pojalle, mutta oli kuulemma liian vauvamainen. Pienensin sitä sitten vähän että mahtuu pienemmälle lapselle.

 
Paidat on tehty SK 11/2000 aluspaidan kaavalla, pituutta vaan vähän lisää.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Kevätsää

Näin "keväiseltä" meillä näytti toissapäivänä. Nyt on ollut niin kylmää ja melkein joka yö pakkastakin että ei ole enää aikainen kevät, vaikka kuukausi sitten oli.



Puutarhatyöt on hyvässä vauhdissa. Piha on haravoitu se osa mitä haravoidaan, kasvimaasta olen kaivanut voikukan juuria, kasvihuone on istutuskunnossa kunhan taimet kasvaa. Tomaatin, paprikan, chilin, kurkun, lehtikaalin, purjon ja kukkien taimia on kasvamassa, kurpitsoita en ole vielä kylvänyt. Mies sanoo että se voikukkien kaivaminen on hullun hommaa ei sitä kukaan muu tee, mutta on ne paljon helpompi kaivaa pois nyt ennen kuin ne on silputtu jyrsimellä tuhansiksi pieniksi paloiksi.