perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuoden vaihtuessa

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

Vuoden vaihteessa muistellaan mitä tuli tehtyä menneenä vuonna. Tuntuu että ei paljon mitään, kun vertaa siihen kuinka paljon muut on tehneet. Mutta kun noita kuvia katselin niin olihan siinä aika monta ommeltua puseroa itselle ja tytöille ja housuja ja mekkoja pikkuiselle ja essu. Ja vielä alkuviikolla ompelin olkalaukun joka oli ollut leikattuna jo toista vuotta. Ihan kaikkia en edes kuvannut. Virkkauksia oli kännykkäpussin lisäksi joku pannulappu jämälangoista. Neuleita valmistui tytön villapaita, viidet sukat, kilpailupipo, yhdet tumput ja kaulahuivi, lisäksi kaksi pipoa on vähän kesken. Kangaspuista tuli keväällä pikkumattoja, ja syksyn aikana kudoin puolitoista mattoa. Sitten vielä ne betonityöt ja kahvipussikassit. Onhan sitä siinäkin, kaikkien kotitöiden ja puutarhatöiden lisäksi.

Villalankojen ostelu muuttui joskus ongelmaksi, kun ei ollut tiettyä tarvetta mutta silti ostelin lankoja. Viime vuoden alussa aloin kirjata vihkoon kaikki villalankaostokset, ja se auttoi. Alkuvuonna vielä ostin jonkin verran lankoja "kun halvalla sai", tosin kudoin osasta myös. Kevään jälkeen ostin melkein pelkästään tiettyä työtä varten. Viime vuonna ostin 3,4 kg villalankaa. Varastoja en ruvennut inventoimaan, mutta ajattelin että varaston pitäisi vähitellen pienentyä. Siksi kirjasin myös valmistuneet neuleet, joihin kului lankaa viime vuonna 1,140 kg. Varasto siis kasvoi edelleen. Jospa jo tänä vuonna varasto pienenisi.

Kangasvarasto pitäisi myös saada kutistumaan, mutta silti tekisi mieli käydä Poppanavakassa jos sieltä löytyisi jotakin kivaa. Eurokankaassa kävin viimeksi maanantaina, ja siellä palalaarissa tuntuu olevan aina samat kankaat, hyvin vähän tulee uutta. Nykyään tulee ommeltua vain trikoota ja collegea (kun niitä vaatteita ei tarvi silittää), mutta varastossa on myös paljon puuvillakankaita. Ennen ompelin itselleni paitapuseroita, mutta sitten totesin että flanellipaitoja saa kaupasta niin halvalla että ei kannata, ja nykyään pidän vain T-paitoja.

Vuoden päästä katsotaan kutistuiko lanka- ja kangasvarastot ja tuliko ompeluhuoneeseen mitään järjestystä. Olisiko liian kova tavoite saada yksi käsityö viikossa valmiiksi, edes keskimäärin. Tai yksi neule kuukaudessa, se saattaisi onnistua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti