maanantai 29. helmikuuta 2016

Kaulaliinoja

Nyt on sitten sävy sävyyn pipo, lapaset ja kaulaliina. Yleensä mulla on kaikki olleet eri värisiä ja eri lankaa, mutta nyt tuli tällainen innostus. Tämä kaulaliina valmistui jo viime vuoden puolella. En voinut esitellä sitä heti, kun se oli Ystävänpäivämessuilla huivikilpailussa. Huivi on ainaoikein-neuletta, mutta eri suunnassa kuin yleensä tehdään. Nallea 3,5 puikoilla 280 s. Valmiina huivi oli 135 cm pitkä.



Myös tämä aiemmin kutomani Möbius-huivi oli kilpailussa. Huivin juju on tuo alakuvassa näkyvä kieru. Se syntyy kun ensin luodaan silmukat ja sitten poimitaan samalle puikolle jatkoksi myös alotuksen toisesta reunasta silmukat. Jostakin varmasti löytyy selkeämpikin ohje. Huivi etenee keskeltä molempiin suuntiin. Hankaluus on että pitää tietää silmukkamäärä tarkkaan kun sovittaa ei voi - paitsi jos on parimetrinen pyöröpuikko. Tässä Purosta kudotussa huivissa oli 170*2 silmukkaa ja kudoin 4 krs o 4 krs n, niin pitkälle kuin kaksi kerää riitti.


lauantai 27. helmikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen

sukkapari. Neulekahvilassa oli jaossa tällaisten Olga-sukkien ohje. Alkuperäinen ohje löytyy Punomosta. Helppo malli. Kuinka ollakaan, se vaalein kohta langasta osui juuri kantapään alle.


Ja sitten viime vuoden viimeinen pari. Räsymattosukat alkaa kuulemma mennä pois muodista, mutta minä lähdin mukaan villitykseen niin myöhään että tykkään tehdä niitä vieläkin.


Oliko Sulo Vilen taas liikkeellä? Lähikaupassa oli tarjouksessa Polkka-lankoja ja taas tuli ostettua sukkalangaksi kun halvalla sai.


Nämä sukat on kudottu jostakin vanhemmasta Polkasta muutama vuosi sitten, ja mun mielestä ne on aika rumat. Raidoitus on liian kirjava ja levoton. Suunnittelinkin että kudon näistä uusista langoista räsymattosukkia. Tai sitten jotakin ihan muuta.