keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Etelänloma

Pidettiin kahden päivän loma ja käytiin Tallinnassa. Sattui hyvät ilmat: ei satanut tippaakaan eikä ollut liian kuumakaan. Kevät ei ollut siellä kovinkaan paljon pitemmällä kuin täällä. Jossakin oli omenapuita täydessä kukassa mutta niin oli täälläkin lämpimimmillä paikoilla. Hevoskastanjat siellä kukki ja ne oli aivan valtavia puita, täällä en ole ihan niin isoja nähnyt. Olisin halunnut käydä Kadriorgin puistossa mutta todettiin että sinne on liian pitkä matka kävellä ja jätettiin se toiseen kertaan. Kierreltiin Vanhassakaupungissa ja käytiin näköalapaikoilla.



Harvemmin pääsee kuvaamaan omenapuuta monta metriä alapuolelta.
Karviainen kasvoi muurin kyljessä.

Toisena päivänä kävin tietenkin Karnaluksissa. Ostoslistalla oli muutamat ohuet sukkapuikot ja lyhyet pyöröpuikot, lankasakset, vetoketjuja ja puuvillalankoja. Heräteostoksia oli sitten isommat nepparit, ompelulangat, tupsukoneet, eriväriset hakaneulat ja kirjavat vinokaitaleet, ja puuvillalankoja tuli ostettua enemmän kuin oli aikomus. Kangaskauppoihin mulle ei annettu aikaa, vaikka niitä olisi ollut kaksikin matkan varrella. Ehkä parempi niin, mutta silti... Eihän sitä tiedä mitä kivaa olisi löytynyt...
 

maanantai 23. toukokuuta 2016

Kevättakki prinsessalle

Viime viikolla tajusin, että pikkuisella ei ole edustuskelpoista takkia ja ollaan matkalle lähdössä. Takkia on tarvittu harvoin kun päiväkodissa on ollut aina haalarit päällä, mutta ajattelin että matkalla takki olisi parempi. Selasin kaikki ompelulehteni läpi (niitä on aika monta vuosikertaa) ja löysin yhden ainoan järkevän mallin: Ottobre 6/2014 lehdessä Happy Combo. Sekin ohje oli neuloksille, mutta onnistui kyllä kankaastakin. Ja oli nopea tehdä - ennen en ole tehnytkään yhdessä päivässä takkia.

Taskut tein eri tavalla kuin ohjeessa.
Taakse lisäsin heijastimen. Kangas on jokin Halpa-Hallista löytynyt pala, luultavasti verhokangasta, vuori on kirppislöytö ja heijastinmerkki löytyi Karnaluksista.

Konttineuletta

Neulekahvilassa opeteltiin konttineuletta. En halunnut alottaa mitään isompaa työtä kun on noita keskeneräisiäkin, joten tein vaihteeksi sukat. Ei ollenkaan vaikeaa, mutta hidasta näpertämistä. Mulla oli konttineuleosuudessa 3 puikot kun muuten oli 3,5 - olisi ehkä voinut olla vieläkin pienemmät.


Neulekahvila loppui jo muutama viikko sitten, mutta vielä on kesken kaksi siellä alotettua työtä. Toisesta ei tullut sitä mitä piti ja sen kiire loppui siihen, ja toinen taas on siinä vaiheessa että pitäisi pingottaa ja suihkuttaa kappaleet että voisi jatkaa.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Vapunaaton pihakierros



Heti kun oli pari lämmintä päivää, villimehiläiset heräsi ja kaivautui maasta. Tai ainakin mä luulen että nämä ovat mehiläisiä. Ne ilmestyivät kolme vuotta sitten, ja silloin ihmettelin aluksi että mitä tuholaisia me nyt saatiin tänne. Nämä pörräävät keväällä muutaman viikon ja sitten häviävät maan alle.

 Mummun mustaherukka on hyvässä kasvussa.

 Kevätvuohenjuuri.
 Lipstikka.
 Ei riittänyt rungonsuojat, rusakot kiipesi niiden yläpuolelle.
 Raparperi.
Pioni.

Parhaassa kohdassa nurmikko vihertää ja kasvaa niin että kohta saa leikata. Haravointi on vielä alottamatta, kun maa on sen verran märkää. Toisaalta sanotaan ettei pitäisikään haravoida jos nurmikossa on sammalta, se vain leviää. Ehkä kuitenkin haravoin etupihan. Ruusut näytti siltä että on kuolleet, kyllä tähän aikaan pitäisi jo näkyä silmuja. Odottelen vielä pari viikkoa ennen kuin kaivan ne ylös. Paljon on taas suunnitelmia, mutta kun monessa hommassa tarvitaan voimaa niin pitää odotella kunnes isäntä saa polttopuut tehtyä ja sitten pyytää apuun.

Kutomosta

Tässä ovat tämän kevään viimeiset matot.



Kansalaisopiston piirit jäivät kesälomalle ja tämän "kylän" piirit pitivät pienen näyttelyn paikallisen pankin ikkunalla, kyllä sinnekin vaan monenlaista mahtui esille. Mattojen jälkeen alotin yhden ihan erilaisen työn, kun kutomon avaimet toimii vielä toukokuun ajan. Sen esittelen vasta sitten kun joulupukki on toimittanut sen saajalleen.