Kyllä minä niin mieleni pahoitin...

...kun eilen kuulin radiosta porilaisten nenäpäivä-tempauksesta. Siis kyllähän keräyksiä saa olla ja niihin saa osallistua tai olla osallistumatta, parempikin ettei kaikkea oteta veronmaksajien pussista vaan vapaaehtoiset antaa. Mutta käviköhän tässä nyt niin että hyväntahtoisia käsityönharrastajia petettiin ja käytettiin hyväksi. Jossakin vaiheessa oli pyydetty lahjoituksena villasukkia jotka sitten myydään keräyksen hyväksi. Sukkia olikin tullut melkein 700 paria ja lisäksi muita tossuja, vanttuita, pipoja ym. Radiossa rouva kehui ja ihasteli saalista kuinka upeita ja ihania ne on - ja samaan hengenvetoon kertomalla myyntihinnat viestitti että ei nämä mitään ihmeellisiä ole ei sen kummempia kuin tehdastekoiset kaupassa. Hinnat: miesten sukat 10 euroa pari ja kaikki muut 5 euroa! Korjatkaa jos kuulin tai ymmärsin väärin.

Minä ajattelen niin että kun on kyse hyväntekeväisyydestä, hinnat voisivat olla mieluummin kovemmat kuin käypä hinta, eikä tuollaista polkumyyntiä. Jos ihmisillä on todellista halua lahjoittaa ostamalla joku tuote niin siitä kyllä maksetaankin. Hyväntahtoinen kutoja on ostanut langat ja käyttänyt aikaansa ja varmaan mielessään ajatellut minkä arvoinen hänen panoksensa on, ja nyt sukat myydään alle lankojen hinnalla. Tuskinpa sukkia pyydettäessä kerrotiin millä hinnalla ne tullaan myymään. Oikeasti nyt apu meneekin sille joka ostaa halvat villasukat. Mutta saahan hän esitellä sukkia ystävilleen ja kehua osallistuneensa nenäpäiväkeräykseen (ei tarvitse mainita että vain vitosella ja että sukkien kutojan panos on ollut suurempi). Vielä näkyvämpää on ostaa muovinenä (olikohan 99 senttiä, se onkin suuri avustus, ja jäljelle jää jätteet). Nykyään hyväntekeväisyydessä taitaa olla pääasiana päästä itse näkyviin ja esiintyä suurena hyväntekijänä, vaikka moni tekee paljon merkittävämpää työtä kaikessa hiljaisuudessa. (Miksiköhän päässäni pyörii sana fariseus?)

Käsityön hinnoittelu on kyllä vaikeaa. Jos laskisi työlleen hinnan vaikka vain minimipalkan mukaan, olisi tuotteen hinta jo tähtitieteellinen, mutta kyllä aineiden hinta pitää saada aina. Vaikka myisi lahjoitettua tavaraa pitäisi miettiä mitä aineet maksaa eikä myydä sen alle. Kerran myyjäisissä ihmettelin miten voidaan myydä naisten kuvioneulesukkia vitosella, myyjä vastasi että kun nämä on lahjoitustavaraa. Toisissa myyjäisissä oli kirjottuja liinoja (uusia) muutamalla eurolla, kysyin onko nämä koneella kirjottuja ja oli kuulemma käsin kirjottu. Ihmettelin taas halpaa hintaa ja kuulemma heillä on aikaa tehdä niitä. Eikö arvostetaa omaa työtä ollenkaan?

Nyt on taas joulumyyjäisten aika, ensimmäiset on minulla parin viikon päästä. Tuollaiset vitosen sukat oikein radiossa koko maakuntaan kuulutettuna sotkee markkinat kokonaan. Sitä hintaa käytetään vertailukohtana ja sanotaan kahdentoista euron sukkia kalliiksi. Mulla ei ole ennen ollut kuin lasten ja naisten sukkia myytävänä, mutta kun miesten sukkia kysyttiin viime vuonna niin nyt olen muutaman parin tehnyt. Laitan niistä vielä jossakin vaiheessa kuvia, vaikka onkin ihan perussukkia.

Olipahan oikein valitusta taas. Alkaako satakuntalainen kyynisyys ja negatiivisuus tarttua? Toivon lukijoilta mielipiteitä hinnoittelusta ja koko jutusta.

Syksyn värejä

Viime viikolla ajattelin että jos viikonloppuna on aurinkoista otan muutamia ruskakuvia. Erityisesti aronia oli upea, täynnä marjoja. Sunnuntaiaamuna paistoi aurinko, mutta meille ilmestyi valtava räkättiparvi ja oli siinä yksi mustarastaskin, ja ne tyhjensi pensaan hetkessä. Räkättirastas on kyllä niitä inhottavimpia luontokappaleita, vaikea uskoa että niistä on mitään hyötyä, mutta kai niillä sitten on tehtävänsä ravintoketjussa. Kuvassa on sitten aroniapensas ilman marjoja.

Nina Weibull.

Karviainen. Joku sanoi että tämä olisi vuoristokarviainen, voi ollakin. Pistokkaat otin lapsuudenkotini vanhasta pensaasta, ja lähti helposti kasvamaan.

Kasvimaassa on vielä mangoldia, palsternakat, lehtikaalit ja osa porkkanoista.

Leijonankita.

Queen Elisabeth. Tämä on menestynyt hyvin minun ruusupenkissäni laiskasta lannoittamisesta huolimatta.

Maassa ei ole härmää vaan kastetta. Oikeassa reunassa on saskatoon-pensas.

Lennä lennä leppäkerttu

Viime viikot on menneet tiiviisti omenoiden parissa ja oman kasvimaan sadonkorjuussa, niin etten ole ehtinyt tehdä käsitöitä. Tällaiset pipot kuitenkin ompelin tytöille. Kangasta on vielä sen verran että saan itsellenikin samanlaisen.

Tomaatteja, tomaatteja!

Kun tomaatteja kypsyy enemmän kuin ehditään syödä, pilkon ne kuutioiksi ja pakastan. Talvella käytän niitä kastikkeisiin, lihamurekkeeseen, pizzaan ja kanakeittoon. Meillä perunasalaattirasiallinen on sopiva kerta-annos.

Kuvassa 'Marmande', 'Gardener's delight', 'San Marzano 2', 'Ildi', 'Tigerella' ja 'Oxheart'.

Olkalaukku

Tyttö tarvitsi luokkaretkelle olkalaukun, ja koska tämän kylän kaupoista ei saa laukkuja se piti tehdä. Mallia otin vanhasta nahkaisesta olkalaukustani, josta oli hihna kulunut melkein poikki ahkerassa käytössä. Tein sisälle kaksi taskua, toisen vetoketjulla, ja ulkopuolelle yhden vetoketjutaskun. Taidanpa tehdä vielä itsellenikin laukun samalla mallilla, mielestäni se on niin toimiva, enkä ole yhtä hyvää kaupoista löytänyt kun joskus etsin.

Kesäkimppu

Katselin monta kertaa lankahyllyssä tuota herkullisen värikästä Kesäkimppua ja halusin sitä edes vähän. En kuitenkaan halunnut piilottaa sitä sukkiin, ja sitten keksin että pikkuiselle tulee siitä villapusero. Ohje on Novitan Talvi 2009:ssä. Ohje on kirjoneuletta, ja kaarrokkeen kavennukset on tietysti ohjeessa niin että se sopii kuvioon. Halusin saada nopeasti valmista enkä viitsinyt miettiä kavennuksia uusiksi kun sitä urheilukentän laidalla kudoin, mutta olisi ehkä kannattanut vähintäänkin jakaa ensimmäiset kavennukset kahdelle kerrokselle. No, sitten kun se on tytön päällä kukaan ei huomaa mitään vikaa kun ei tiedä.