keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Villatakki pienelle koululaiselle



Olen ostanut nämä roosat langat jo varmaan 15 vuotta sitten kun suunnittelin tekeväni tytölle villapaidan tai -takin. Ei tullut tehtyä kaiken kiireen keskellä, ja nyt päätin tehdä sen nuoremmalle tytölle. Halusin takkiin vähän kirjoneulettakin ja kun ei muka löytynyt valmista mallia niin suunnittelin kukkakuvion itse. Ohje on sovellettu Suuressa käsityölehdessä 11/2000 sivulla 38 olevasta kaarrokepuseron mallista. Koko on 128 - 140 cm eli juuri nyt vähän liian iso, mutta menee sitten ainakin pari vuotta. Se ohje on seiskaveikan paksuiselle langalle ja siinä on raglanhihat, joten siitä sain silmukkamäärät ja raglankavennusten ohjeen.

Ei tarvitse ommella kappaleita yhteen. Aika jännä että silloin kun haluaa löytää raglanhihaisen puseron ohjeen niin sitä ei tahdo löytää mistään, tai sitten malli on niin avonainen kaulasta ettei sellaista voi tehdä. Ompeluohjeissa taas nykyään, ainakin Ottobressa, on melkein pelkkää raglanhihaa eikä se oikein houkuttele kun siihen menee niin paljon enemmän kangasta.

On tämä ollut kudottuna ja pääteltynä jo monta viikkoa, mutta vetoketjun ompeleminen tökki tällä kertaa. Ensimmäinen yritys epäonnistui täysin, oli liian lyhyt vetoketju ja etukappaleen alaosat jäi rumalle pussille. Sitten menikin monta viikkoa ennenkuin yritin uudestaan, kun ei tässä paljon villatakkia ole tarvittu lämpötilan puolesta. Ja kasvimaan teko oli välissä kiireellisin homma. Tosin muutamat pipot ja sukat ja tuli tehtyä myös ennen vetoketjun ompelua. Onneksi Urbaani maalainen Leena jatkoi Novita-KALia sen verran että ehdin saada tämän siihen.

Tänä vuonna on tähän mennessä ylittynyt 2 kg langankulutusta. Langanostolakossa pysymisessä ei ole oikeastaan ollut mitään vaikeuksia. Olen suunnitellut käsitöitäni sen mukaan mitä lankoja on varastossa. Nyt on tekeillä itselle villatakki kahdesta Seiskaveikan väristä, siihen menee lankaa lähemmäs kilo. Suunnittelin aloittavani sen niin että saan siitä helpon kutimen MM-kisakatsomoon, mutta se on nyt jo menossa melkein kainaloiden alla ja kisat alkaa huomenna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti