sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Käsityövuosi 2022

Tuntuu etten saanut oikein mitään mainittavaa tehtyä viime vuonna, mutta lankaa kuitenkin kului ihan hyvä määrä.

Ompelin tosi vähän vaatteita: tytölle paidan, itselle yöpaidan ja miehelle yöhousut, ja sitten ne epäonnistuneet pikkuhousut. Edellisenä vuonna kesken jääneisiin housuihin en koskenutkaan - kun tökkii niin tökkii. Muut oli pussilakanoita, verhoja, pyyhe, petarin päällinen, lapsen alottama laukku, tyynynpäällinen, nukenvaatteita ja se käsityökori. Alotin tilkkutyönä joulukuusenmattoa, mutta se jäi kesken kun pitäisi kehitellä systeemi miten leikkaa niin isoja paloja ettei alustat ja viivaimet riitä.

Kudontapiirissä kudoin vain mattoja 6 kpl. Yksi laitettiin heti lattiaan, muille ei vielä löytynyt paikkaa.

Virkkaustöitä en tänä vuonna paljon tehnyt, vain kaksi hiuslenksua. Ensimmäisen tein Folkkia ja villaa-tapahtumassa, kun en keksinyt mitään muuta sopivaa työtä mukaan otettavaksi.

Neuleita valmistui aika määrä, mutta vain pieniä töitä: sukkia 15 paria, 2 myssyä, lapasia 3 paria, kauluri, huivi, säärystimet, apupupu, vauvan villahousut ja villatakki, huovutettuja tossuja 2 paria ja 2 huovutettua istuinalustaa. Lisäksi kudoin purkulangoista nukelle kaulaliinan, sukat ja tumpit.

Olin taas mukana Marin kässäpäiviksen langanostolakkokisailussa. Käytin villalankaa neuleisiin 3049 g ja virkkauksiin 18 g. Ostin lankaa sääntöjen sallimilla oljenkorsilla 420 g ja sain lankaa (lankana ja lahjakorttina) 527 g. Lisäksi poistin parsinlankoihin 7 g keränlopun. Lankavarasto pieneni 2127 g, mikä on ihan hyvin kun ei ollut mitään isoja töitä.

Alkuvuonna rupesin kutomaan urakalla Huopasia ja siihen laatikkoon tulikin tilaa. Lopuillekin on suunnitelma, ja sen jälkeen saan loput samaan laatikkoon Purojen kanssa. Purojen vähentäminen on myös hyvässä vauhdissa kun kudon torkkupeittoa.

Käsityöbingooni sain yhden rivin marraskuussa kun sain huivin valmiiksi. Festarit jäi viime vuonnakin väliin, kun oltiin juuri silloin pohjoisessa, mutta Seinäjoen messuilla kävin.

Tälle vuodelle en tee omaa bingoruudukkoa, ei nyt mitään ylimääräisiä tavoitteita ja vaatimuksia. Marin kässäpäiviksen langanostolakkoon osallistun edelleen, tämä taitaa olla jo kuudes vuosi. Eikä sekään ole niin ehdotonta, olen päässyt eroon "kun halvalla saa" langan ostelusta. Jos tulee tarve ostaa johonkin työhön niin että lanka pääsee heti puikoille, voin ostaa ja lakko saa loppua. Tavoite on kuitenkin pienentää lankavarastoa edelleen. Kangasvarastoa pitäisi myös saada pienemmäksi, ensiksi täytyy saada keskeneräiset valmiiksi. Käsityöhuoneeseen pitäisi saada tilaa niin ettei se olisi pelkkä varasto. Jossakin miitissä olisi kiva käydä, ja jos lopultakin pääsisin sinne neulefestareille.

Lankalaatikon bingosta otin taas kaksi kuponkia, rivi tulee jos on tullakseen. Ensimmäinen rasti tuli jo parsimisesta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti