Kudoin kansalaisopistossa syksystä alkaen mattoja, pois puista sain maaliskuussa neljä erilaista. Päitä solmin vähän kerrallaan, kun siinä hommassa menee helposti sormet rakoille.
Ensimmäinen on kerrankin kokonaan ostokuteista. Käytiin toissa kesänä Kauhavalla valalla, ja kun siellä asti oltiin niin piti käydä Lankavalla. Ostin mm. matonkuteita säkillisen, jossa oli viittä pastelliväriä. Nuorimmainen sitten valitsi kolme väriä, ja kudoin niistä sen mittaisen kuin kuteet riitti.
Seuraavassa matossa yksi kude on sekalaisisia monenkirjavia kuteita. Olin joskus laittanut eri pussiin poikkiraitaisia kuteita ja ajatellut että kutoisin yhden maton pelkästään niistä niin tulisi pilkullinen, mutta eihän niitä kuteita ollut paljonkaan ja käytin niitä nyt tähän kaikenlaisten moniväristen kanssa. Yhtenä kuteena on musta trikoo, ja kudoin niin pitkän maton kuin mustaa riitti, kolmas kude on vaaleansinertävä.
Kolmannessa on yhtenä kuteena kutomon siivouksessa löytynyttä mustaa trikoosamettikudetta ja yhtenä niitä röyhelöhuivilankoja, jotka oli muodissa joskus 10 - 15 vuotta sitten. Olin niitä silloin ostanut aika paljon, mutta suurin osa oli kutomatta ja tätä mattoa varten purin valmiitakin huiveja kun ei ole tullut käytettyä. Tässäkin kolmas kude on vaaleansinertävä.
Viimeiseen pieneen pätkään kudoin kaikenlaisia laadultaan sekalaisia kuteita kolmella kuteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti