perjantai 27. helmikuuta 2026

Mokkapalatumpit

Rantalahden neuleleirillä 2024 saatiin pienet lankapaketit, jotka oli värjätty erikseen vain meille, ja määrästä olisi saanut raitasukat pieneen jalkaan. Näin heti että ei riittäisi mun sukkiin, enkä muutenkaan halunnut käyttää sukkiin merinoa, kun karheampikin lanka kelpaa. Lisäksi värit oli mun mielestä niin hienot että ne pitäisi saada näkyviin - pipoon tai käsineisiin. Yksi leiriläinen näki väreissä mokkapalat, ja siitä tuli nimi. Suurin osa kutoi sukat ja niistä oli yhteiskuvaus seuraavalla leirillä, mutta mä en ollut siinä vaiheessa vielä päättänyt mitä teen.

Sormikkaita harkitsin pitkään, mutta ei vaan jaksaminen riittänyt sellaiseen näpertelyyn, ja päädyin tumppeihin. Valitsin mallin n:o 34 Eeva Haaviston kirjasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia, ja raitalangan lisäksi otin kuvioväriksi vaaleampaa ruskeaa, jonka olin saanut Silmusolmun miitistä. Tammikuussa mietittiin ystävän kanssa mihin lähdettäis että olis jotain piristystä, ja sitten hän kysyi onko pakko mennä johonkin, jos ollaan vain heillä. Käytiin kylällä syömässä ja sitten oltiin heillä kutomassa ja kahviteltiin välillä. Mä sain nämä tumpit alkuun ja ystävä kutoi villatakkiinsa nappilistaa. Sen verran jouduin purkamaan, että olin jo kutonut peukalokiilan ja totesin että tulee pieni, joten purin ja vaihdoin isommat puikot resorin jälkeen. Raitalangan yksi väri oli niin lähellä ruskeaa että piti olla tosi tarkkana kuvion kanssa, ja vaalea ruskeakin oli paikoin tummempaa, mutta lopputulos on ihan hyvä. Tein intialaisen peukalokiilan, koska mun bingokupongissa on se ruutu. Urakoin nämä valmiiksi olympialaisten päätöspäivänä että sain ilmottaa nämäkin Ravellenicsiin. 


Puikot: 2,25 ja 2,5
Lanka: Lucky omen yarns merinosukka 35 g, Eldur yarns merinosukka 14 g, Rva Silmusolmu merino                 sukkis pihka 8 g 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti