tiistai 5. elokuuta 2014

Ihana kesä?

Nämä kuvat otin viikko sitten, kun alkoi näyttää siltä että kaikki lakastuu pian.

Kirvoja on riittänyt joka paikassa. Alkukesällä ruiskutin pari kertaa mäntysuopaa kirsikkapuulle ja ruusuille mutta sitten luovutin. Ja onhan noita luontaisia vihollisiakin kiitettävästi, tässä kuvassa härkäpavulla.

Tässä kunnostetaan entistä mansikkamaata  viherkesannolla. Olisin halunnut siihen persianapilaa tai jotain muuta apilaa mutta siemenet on niin suurissa säkeissä, että tyydyin maisemakasviseokseen jota oli kotona. Suurin osa on hunajakukkaa ja lisäksi jotakin apilaa ja unikkoa. Kuvassa pilkistää yksi unikko, mutta tällä hetkellä kukkii enää unikot, hunajakukan kukinta loppui jo.
 

 
Kasvihuoneessa riittää lämpöä ja kosteutta kun vain jaksaa kantaa vettä. Kurkkuja on saatu heinäkuun alusta ja tomaatteja pari viikkoa myöhemmin, ja pari chiliäkin on jo kypsynyt.
 
Meillä on kattoluukuissa automaattiavaajat, mutta en ole niihin täysin tyytyväinen. Onhan ne hyvät niin kauan kuin ne kestää - mutta kun ne ei kestä. Ensimmäisistä meni jo asennusvaiheessa sylinteristä jengat rikki kun mies asensi niitä ohjeen mukaan. Sitten soitti Kivikankaalle ja ihmetteli asiaa: heidän asentajat tekeekin sen eri järjestyksessä! Oli pakko ostaa lisää avaajia. Lopulta asennus onnistui, mutta sitten ne on alkaneet hajota nivelen kohdalta. Ei tarvi olla kummoinenkaan tuulenpuuska kun jo osat paukkuu ja lentelee ympäri kasvihuonetta. En ole saanut aikaiseksi tilata lisää, Agrimarketista löysin keväällä yhden avaajan ja sanoivat että lisää on tilauksessa mutta ei tullutkaan. Lopputulos on se että meillä on avaajat vain isoissa luukuissa ja sen lisäksi avataan oven yläosa päivän ajaksi.
 
Mangoldit (kuvassa) ja keltajuurikkaat lykkää kukkavartta. Perunanvarretkin alkaa kaatua, eikä kaikkea pysty kastelemaan.
 
Kentän laidalla joku sanoi että sää jatkuu samanlaisena lokakuulle saakka. Jos sitten tulee yhtäkkiä talvi niin hedelmäpuut kuolee varmasti.
 
Mulle riittäisi vähän vähempikin lämpö. Koko rytmi menee sekaisin. Jos aikoo tehdä jotakin puutarhassa sinne on mentävä aamulla viimeistään kuuden aikaan, kun kaheksan jälkeen on jo niin paljon paarmoja ettei voi olla ulkona. Illalla taas vasta yheksän jälkeen voi olla ulkona. Nukkuminen jää aika vähiin. Käsitöihin olisi nyt aikaa, mutta kädetkin on niin hikiset että tuntuu että langat ja kankaat vain likaantuu.
 PS Tietokonekaan ei pelaa kunnolla. Tai ei se koneen vika ole vaan tukiasemat kuumenee. Missä ne oikein tehdään kun ei kestä vähän yli kolmeakymmentä astetta?






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti