tiistai 28. toukokuuta 2024

Puutarhassa

Tässä on viimeisen viikon aikana otettuja kuvia puutarhasta. Kaikki näyttää niin hienolta kun hedelmäpuut kukkii, mutta kuvassa ei näy yhtään mitään. En vain osaa ottaa kuvia tai kamera on niin huono, tai molempia.

Tältä näytti kasvimaalla viime viikolla. On siitä nyt jo voikukat kaivettu, mutta kasvihuone on laitettava kuntoon ensin ennenkuin jatkaa kasvimaata. On kasvihuoneesta jo kaivettu voikukat pois, mutta mies lupasi pestä sen, eikä ennen sitä voi istuttaa mitään. Kevät tuli aika myöhään kun lunta satoi vielä huhtikuun lopulla oikein kunnolla, mutta nyt on jo ollut hellettä toista viikkoa. Sadetta on saatu vain kaksi milliä koko toukokuun aikana. Tämä kuumuus alkaa jo nyt ottaa voimille, ja kun muutenkin on voimat vähissä ja sattuu aina johonkin, työt etenee hitaasti. Kuitenkin kaikki pitäisi taas saada tehtyä yhtäkkiä muutamassa päivässä.

Tämä Clematis on "äitienpäiväkukka" joltakin vuodelta, ehkä kahden vuoden takaa.

Saskatoon on niitä harvoja kasveja, jotka on menestyneet meillä.


Kukkivat omena- ja päärynäpuut näyttää niin hienolta, mutta kuvassa on niin vaatimatonta.

Tässäkin kuvassa oma katse kiinnittyy kortteisiin, voikukkiin, pajuihin ja järviruokoon. Sammalleimuja yritin kuvata.

Viime keväänä istutettu suklaakirsikka. Yritin kuvata myös hunajamarjan kukkia, mutta ei niistä erottanut mitään.





Tänä keväänä ei ole tullut oikein mistään mitään. Huhtikuu oli jo pitkällä, kun kylvin tomaatteja ja chiliä. Mietin kannattaako enää ollenkaan kylvää, mutta kylvin kuitenkin sellaisia lajikkeita mitä ei saa ostamalla, ja ostin sitten myöhemmin muutaman taimen lisäksi.

Mitään kesäkukkia en kylvänyt. Tänä vuonna ei siis ole terassin kaiteella parvekelaatikoita, kun en ruvennut ostamaan mitään, enkä ostanut amppeliakaan. En jaksa kantaa vettä kukkasille, kun on kuitenkin kasvihuone ja valkosipulit kasteltavana. Kukkapenkkiin ostin vähän orvokkeja, ja pitää katsoa kesällä jos ostaisi siihen vielä jotakin perennoja.

Kaalit kylvin vasta viime viikonloppuna. Mietin onko myöhäistä, mutta tarkistin että olin viime vuonna kylvänyt suunnilleen samaan aikaan ja hyvin ehti.


tiistai 21. toukokuuta 2024

Mutta eihän sammakoilla ole korvia

Lankalaatikon sukkakisan neljäs kolkka olikin yllätys. Mä odotin että aiheena olisi mosaiikkia tai pitsiä ja olin jo miettinyt pitsimallinkin valmiiksi, mutta tulikin jotakin ihan muuta: roosimine, kirjonta, kaksivärinen patentti tai silmukoiden jäljentäminen.

Valintaa rajasi se että sukat piti tehdä ohjeen mukaan eli esim. polvisukkaa ei saanut lyhentää, enkä halunnut ostaa ohjetta.

Ensimmäinen yritys oli Rachel Leggettin Checkbox Socks, jossa oli kaksiväristä patenttia. Ohjeen kuvassa sukat oli tosi kivan näköiset eikä kutominenkaan ollut vaikeaa, mutta jälki oli tosi reikäistä ja löysää, suorastaan vetelää. Kaksivärinen patentti ei sovi koko sukkaan, varteen kyllä. Olin jo alottanut kantapään lisäykset, kun päätin purkaa ja tehdä jonkin muun mallin.


Monet oli kutoneet hauskoja sammakkosukkia, ja jotkut väriyhdistelmät oli tosi söpöjäkin, ja alotin ne vielä viimeisen viikon maanantaina. Malli on Firefly Fiber Arts Studion Froggy Feet. Sukat kudotaan ihan perussukkana vaihtaen väriä määrätyissä kohdissa ja lopuksi jäljennetään silmukoita. Omenanvihreä lanka olisi joka tapauksessa loppunut kesken, ja vaihdoin sitten toiseen vihreään jo vähän ennen että sain leveämmän raidan ja jäi pieni nöttönen parsinlankaa.

 

Tavoite oli kutoa yhdet sukat joka kolkkaan, ja siinä onnistuin. Toiset ja kolmannet on itselle, ensimmäisetkin juuri ja juuri mahtuu, mutta voin ne antaakin vaikka vanhemmalle tytölle, ja neljännet saa nuorempi tyttö sitten kun jalka kasvaa pari numeroa. Kaksi näistä oli jo suunnitelmissa tehdä joskus. Alussa vähän harmitti kun kaikki piti kutoa ohuesta langasta, mutta se nyt oli tällä kertaa näin, ja siksi en yrittänytkään useampaa paria kun en mitenkään olisi pärjännyt niille jotka kutoo jopa kaksitoista paria kierroksella. Ravelry-kirjastoon tuli lisättyä ehkä noin 50 ohjetta, ja yhdet lähti jo kisan aikana puikoille Nallesta.

Nyt on taas alkanut myös SWC, mutta viime vuonna päätin että en enää osallistu siihen. Lueskelin kyllä keskusteluja ja vähän houkutteli osallistua, mutta sain pidettyä järjen päässä. Hienosti se kisa näkyikin alkaneen: lämmittelykierroksen malli oli verkkoa, karsintakierroksen malleista toinen oli venäläisen suunnittelijan malli. Ei harmita yhtään että jää ne ohjeet saamatta. Kesällä on ihan tarpeeksi tekemistä ilman sukkakisaakin.

Puikot: 2,5
Lanka: Fabel v.vihreä (112) 43 g, harmaankirjava (905) 16 g, joulukalenterilanka t.vihreä 5 g,                             silmukoiden jäljentämiseen vähän mustaa ja pinkkiä

 

maanantai 20. toukokuuta 2024

Hantuukeja

 Tässä on mun koko vuoden aikaansaannos kansalaisopistosta.


Keittiöpyyhkeitä 9 kpl 51 cm * 75 - 76 cm ja 1 kpl 51 cm * 41 cm. Kukaan muu ei enää halunnut kutoa pyyhkeitä, joten minä kudoin loimen loppuun. Minun langoista se oli luotukin, mutta sai siihen muutkin kutoa, ja jotkut kutoikin edellisenä vuonna. Kovin hitaasti edistyi, kunnes alkoi kurssikerrat käydä vähiin, ja ajattelin että on saatava ennen kesää valmiiksi. Viimeisellä viikolla sitten urakoin pari metriä, mutta en sitten mitään muuta ehtinytkään ja alkoi tuntua vähän joka paikassa.


perjantai 3. toukokuuta 2024

Kaino-Vieno

Tämä Riikka Pirneksen Kaino-huivi oli neljännen adventin aloitus. Kudoin sen vajaassa kahdessa viikossa, mutta kesti taas vähän ennen kuin sain viimeisteltyä. En saanut olohuoneen isoa pöytää tyhjäksi, ja lopulta pingotus jäi siihen kun tuotiin taimikasvatuspöydät kuistille. Kissan takia ei voi pingottaa lattialla eikä saunassa. Väri sopii täydellisesti toppatakkiini.

Olisin halunnut kutoa tämän huivin vanhemmalle tytölle, mulla olisi ollut sopiva lankakin siihen. Mutta ei kuulemma tarvinnut, kun on ainejärjestön kaulaliina. Mä loukkaannuin aika lailla, kun kehtasi verrata jotain räikeän väristä muovirättiä mun kutomaan pitsihuiviin. Olisi edes vedonnut siihen briossikaulaliinaan minkä mä joskus kudoin. Ei ole sitten ollut mitään kiirettä edistää hänelle tarkoitettua villatakkia. Onneksi on ollut muutakin kudottavaa, silloin oli Raumakin kesken.

Puikot: 3,0
Lanka: Novita Vieno magenta (559) 95 g