maanantai 18. tammikuuta 2021

Toukokuun hattu

 Toivottavasti toukokuussa ei tarvita näin paksua myssyä.

Halusin tehdä muhkean tai ainakin muhkeannäköisen myssyn jossa olisi paljon palmikoita, ja tämän olin joskus laittanut kirjastoon. Malli on Kate Gagnon Osbornin May Hat, joka löytyy ilmaiseksi Ravelrystä. Mallissa on monenlaisia palmikonkiertoja, mutta ei ole vaikea. Ainoa hankalampi on se jossa tarvitaan kahta apupuikkoa, ja siinäkin se että ohjeessa ei tarkkaan sanota missä järjestyksessä silmukat pitäisi olla. Siis pitäisikö se nurja silmukka jäädä aina takimmaiseksi niinkuin se toisen suunnan kierrossa jää vai onko sillä mitään väliä. Ja alotuksessa ihmettelin miksi pitää tehdä väliaikainen alotus kun se alotus kuitenkin jää piiloon ja kudotaan yhteen resorin loppumiskohdassa, yhtä lailla voisi tehdä normaalin alotuksen.

No niin, taas tässä kävi näin. Ohjeen mukaiset puikot olisi olleet 3,75 ja 4,5 ja sellaisiahan minulla ei ole. Otin vähän pienemmät puikot ja yritin kutoa löysempää kuin tavallisesti. Kudoin myssyn langan katkaisua vaille valmiiksi, ja sovitin päähäni - pieni. Niin matala ettei peitä korvia ja sen verran tiukka että nousee ylös. Ainoa vaihtoehto oli purkaa kokonaan. En uskalla yrittää uudestaan vaikka löytäisinkin ohjeen mukaiset puikot, ei ole ollenkaan varmaa että tulisi tarpeeksi suuri. Ja suurempi syy on että mulla on tätä lankaa vain tämä yksi kerä. Jäljellä oli vaakan mukaan 15 g mutta se näyttää niin pieneltä kerältä että voisi loppua kesken. Nämä uudet seiskaveikkakerät on niin onnettoman pieniä ettei voi luottaa että yksi kerä riittäisi myssyyn, ja sukkia nyt ei ainakaan saa yhdestä kerästä. Ja muka yleisön pyynnöstä.

Lanka: 7 veljestä

Puikot: 3,5 ja 4

Jollakin pallo hukassa

7.1. Tänään alkoi ilmottautuminen kansalaisopiston kursseille. Sivuilla oli tieto että kurssit alkaa aikaisintaan 25.1. eli viikon tai kaksi myöhemmin kuin piti. Uskaltauduin kuitenkin ilmottautumaan kahdelle kurssille, koska niitä ei ilmeisesti laskuteta jos kurssi peruuntuu kokonaan.

14.1. Tiedotustilaisuudessa Puumalainen sanoi, että 10 % koronatartunnoista tulee ulkomailta. Samana päivänä maakunnan sanomalehti uskalsi kertoa nettisivuillaan: "Viimeisen kahden viikon aikana on todettu 34 tartuntaa. Niistä 20 on tuotu ulkomailta.

Ulkomaan matkailu on kuitenkin käytännössä vapaata, kun vain keksii perusteen miksi on "aivan välttämätöntä" matkailla. Mitään karanteenia Suomeen tulon jälkeen ei käytännössä ole. Suositus on suositus, eikä sitä tarvitse noudattaa, koska sitä ei valvota, eikä laiminlyönnistä rangaista.

Eilisen Maaseudun Tulevaisuuden yleisönosastossa oli tiivistetty koronatilanteen hoito hyvin: "Maailmanlaajuisen pandemian aikana matkailussa on kaksi vaihtoehtoa: vain ulkomaan matkailijoiden elämä on hankalaa ja kallista tai kaikkien elämä on hankalaa ja kallista. Hallituksen on aika osoittaa, että se pystyy valitsemaan pienimmän riesan tien. (Pauli Alin ja Thomas Brand)"

Hallitus on valinnut linjansa jo viime keväänä: pääministeri on koko ajan hokenut hymyillen että olemme tässä yhdessä ja yhdessä selviämme tästä - eli kaikkien elämästä on päätetty tehdä hankalaa.

18.1. Nyt se teki oikein suuremman luokan virheen sekaantumalla toisen valtion sisäisiin asioihin. Jos tankit vyöryy rajan yli, onko se edelleen kameroiden edessä hymyilemässä että "olemme tässä yhdessä". Missä se on ollut historian ja maantiedon tunneilla kun ei ymmärrä mitä sopii puhua (ja kirjottaa, vielä pahempaa)?

perjantai 15. tammikuuta 2021

Yllätys yllätys

 

Vuoden ensimmäinen käsityö valmistui viikko sitten. Monessa paikassa on näkynyt islantilaisvillapaitoja, ja sellainen on alkanut houkutella. Lettlopissa on ihania värejä, mutta kun olen langanostolakossa, pitää tyytyä siihen mitä on varastossa eli seiskaveikkaan. Otin lankalaatikot esille ja rupesin valitsemaan värejä - ja totesin ettei mulla olekaan mitään pääväriksi sopivaa väriä riittävästi. Vaaleanvihreää olisi ollut ja varmaan valkoistakin, mutta ei mitään harmaata. En sitten voinut kutoa muuta kuin sukat.

Lanka: 7 veljestä vihreä (309), keltainen (268) ja valkoinen (010) yhteensä 115 g

Puikot: 3,5

torstai 14. tammikuuta 2021

Käsityövuosi 2020

Viime vuoden neuleet ja virkkaukset meni aika pitkälle neulebingoon kirjattujen suunnitelmien mukaan. Kudontaankaan ei ollut mitään erityisiä suunnitelmia muuta kuin tuhota matonkuteita. Ompelusuunnitelmat menikin sitten osittain uusiksi - en vuosi sitten osannut kuvitellakaan mitä syksyllä joutuisin ompelemaan.

Kudoin 7 paria sukkia, 1 lapaset, 2 villapaitaa, 2 huivia, 2 myssyä ja 8 joulupalloa. Purkulangoista kudoin hiuslenksun ja 5 rättiä. Virkkasin uusista langoista käsilaukun, peiton, 2 hiuslenksua ja joulukoristeen, ja koukkuamalla tein 1 lapaset. Purkulangoista virkkasin 3 hiuslenksua, 3 pannulappua, korin ja 3 Kätkö-pussukkaa.

Kudontapiiri loppui keväällä kesken ja syksylläkin oli koko ajan pelko että minä päivänä tahansa ilmoitetaan että ei saa mennä kutomaan, joten ei jaksanut suunnitella mitään mattoa kummempaa. Vuoden aikana kudoin 10 mattoa pituudeltaan 69 cm - 273 cm. Alle metrin mittaisia oli 6 kpl.

Ompelin paljon enemmän kuin vuosiin, mutta vaatteita niistä oli vain 4 kpl. Viime vuodenvaihteessa neulekahvila muuttui käsityökahvilaksi kun opettaja vaihtui, ja aloimme pääasiassa ommella. Ja sitten maaliskuussa piiri loppui ja koulut meni kiinni joten en pystynyt kotonakaan ompelemaan. Kesällä täytyi ruveta ompelemaan kasvomaskeja, ja syksyllä kaikenlaista tytön opiskelija-asuntoon. Ompelin 17 kassia pussia penaalia, 4 koristetyynynpäällistä, sohvanpäällisen, verhot, pöytäliinan, 9 pyyhettä, essun, 2 tyynyliinaa, 2 T-paitaa, 2 yöpaitaa, pannulapun, 10 joulukoristekelloa ja 40 maskia.

Neulebingoon kertyi mukavasti rasteja, mutta sellaisiin kohtiin että bingo tuli vasta uudenvuodenaattona. Olihan siinä vähän liian kunnianhimoiset tavoitteet, liian monta villapaitaa. Ja se että niillä on tietty järjestys: ensin piti saada valmiiksi peitto ja lapsen villatakki ennen kuin voi alottaa Pohjolan kutsua, koska siihen menee niitä jäljellä olevia lankoja. Ehkä mä kuitenkin teen Pohjolan kutsun ennen villatakkia, varaan villatakkiin vain tarpeeksi lankaa. Lankaa kudoin ja virkkasin kyllä kolme kiloa, mutta kun ostin ja sain lankaa, niin varasto ei pienentynyt kolmea kiloa.

Olin mukana Marin kässäpäiviksen langanostolakossa jo kolmatta vuotta. Käytin villalankaa neuleisiin 2661 g ja virkkauksiin 623 g, lisäksi annoin pois 263 g. Marin sääntöjen rajoissa ostin lankaa 600 g ja sain 797 g. Varasto siis pieneni 2150 g, vähän enemmän kuin edellisenä vuonna. Lisäksi käytin puuvilla- ja purkulankoja noin 900 g.

Tänä vuonna jatkan langanostolakossa, edelleen Marin säännöillä. En tehnyt enää neulebingoa, koska en keksinyt siihen tarpeeksi asioita. Sen sijaan tein käsityöbingon, johon laitoin myös ompeluksia. Lankavarastoa pitää pienentää ja kangasvarastoa myös. Viime vuonna ostin niin paljon kankaita, että ne pitäisi ommella vaatteiksi ennen kuin ostaa uutta. Sitä taas ei voi tietää onko aikaa ompeluun. Rohkeasti laitoin myös neulemiitin ja festarit tai messut, toivottavasti edes jokin miitti toteutuu, vaikka pahalta näyttää.


keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Itse värjättyä



Tämä on toinen niistä toissa syksynä neulekahvilassa värjätyistä langoista. Syksyistä metsää ajattelin, vihreä väri on oikein onnistunut, tosin näyttää kuvissa sinisemmältä kuin on, oranssia oli tarkoitus olla enemmän mutta siitä tuli pääasiassa keltaista. Värjäsin sukkamäärän kun en silloin tiennyt mitä siitä kutoisin. Rupesin ajattelemaan että sukissa hieno värjäys menee ihan hukkaan kun kukaan ei näe sitä, ja päädyin tekemään myssyn. Katsoin silmukkamäärän vanhasta myssystä ja kudoin ilman ohjetta.

Lanka: itse värjätty Nalle 81 g

Puikot: 3,0 ja 3,5

Jokohan nyt olisi kaikki viimevuotiset käsityöt esitelty, ne mitä kannattaa esitellä.

tiistai 12. tammikuuta 2021

Afrikan kukkia

 


Lopultakin valmis! 

Tämä on ollut monen vuoden projekti. Neulekahvilassa oli reilut viisi vuotta sitten aiheena Afrikan kukka. Minä ajattelin virkata kapean huivin, kaksi tai kolme riviä kukkia, lapsen rippijuhliin seuraavaksi kesäksi. Kun olin muutaman ensimmäisen palan yhdistänyt, totesin että tästä ei tule huivia käytettäväksi viikko ennen juhannusta, ihan liian paksu ja tönkkö. Olin jo virkannut parikymmentä palaa eikä huvittanut purkaa, ja kun nämä väritkin oli niin kauniit, päätin jatkaa joskus ja tehdä vauvanpeiton. 

Tämä jäi sitten pariksi vuodeksi kokonaan sivuun, mutta 2019 kesällä ajattelin tehdä tämän valmiiksi. Otin KYH-projekteiksi puuttuvat palat ja yhdistämisen ja langanpäiden päättelyn, ja sainkin tehtyä aika pitkälle, mutta heinäkuu loppui ja KYH loppui, ja taas loppui urakointi vähäksi aikaa.

Sitten kirjasin tämän viime vuoden neulebingoon, että lopultakin valmistuisi. Virkkasin vielä pari riviä lisää paloja, ja jouluna päätin että tämä valmistuu ennen uutta vuotta. Vielä puolikaspalat, palojen yhdistäminen, reunukset ja päättelyt. Reunukset sain virkattua hyvissä ajoin uudenvuodenaattona, jo ennen kymmentä, ja sain merkitä peiton valmistuneeksi 2020. Sen verran fuskasin tilastoinnissa, että seuraavana päivänä päättelin vielä viimeisiä langanpäitä, mutta mitään virkattavaa tai ommeltavaa ei enää ollut tekemättä.

Tämän peiton valmistuminen toi ensimmäisen ja ainoan bingorivin neulebingoon.

Koko: 74 cm x 78 cm

Lanka: Nalle luonnonvalkoinen (010), vaalea keltainen (233), oranssi (278), turkoosi (350), syklaami (559) yhteensä 507 g

Koukku: 3

maanantai 11. tammikuuta 2021

Virkattu käsilaukku

 

Kesällä teki mieli virkata, ja kun bingossakin oli jotakin puuvillalangasta, alotin tämän käsilaukun. Vihreän kuvion suunnittelin itse ja punaiset löysin jostakin, en enää muista mistä ja oliko se neule- vai ristipistomalli. Välillä tein kaikkea muuta ja mietin kuinka korkea laukusta pitäisi tehdä, ja se ikävin homma eli kehyksen ompeleminen kiinni venähti jouluviikolle asti. Siinä ei loppujen lopuksi mennyt kauan, mutta ihan täydellisesti ei onnistunut: en saanut ihan symmetrisesti kiinitettyä kun en osannut syöttää aluksi tarpeeksi. Kehyksen olin ostanut muutama vuosi sitten Koivulta.

Lanka: Camilla 6/4 tummanpunainen (5199) 116 g, vaaleanpunainen (5046) 11 g, vihreä (5330) 8 g, yht. 135 g

Koukku: 2,5

 

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Ompeluksia viime vuodelta

 

Syksyllä innostuin ompelemaan vaatteita, kun tuli ostettua kankaita ja vanhojakin on. Leikkasin aika monta vaatetta, mutta yöpaitojen lisäksi sain vain nämä kaksi paitaa valmiiksi. Osa on kesävaatteita ettei niillä ole kiirekään, ja sitten ainakin yksi jäi kesken kun opiston saumuri ei toiminut niin kuin olisin halunnut enkä ruvennut vaihtamaan lankoja omaan.

sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Suomen hallitukselle lääketieteen Nobel-palkinto?

Pääministeri on niin huolissaan koronaviruksen uusista muunnoksista, että uhkailee taas koulujen sulkemisella. Kansalle suositeltiin ainakin vielä ennen joulua etätöitä ja neuvottiin välttämään turhaa matkustamista.

Hallituksen mielestä kuitenkin koronavirus on täysin vaaraton yhdelle ihmisryhmälle. Tämä joukko ei enää vuodenvaihteen jälkeen saa noudattaa em. suojeluohjeita. Nimittäin työttömät: enää ei saa kieltäytyä "toimenpiteistä" (suom. orjatöistä) koronalta suojautumisen perusteella.

Rokotuksia on nyt annettu Suomessa viikon verran, ja ensimmäinen haittailmoitus on jo tehty. Se millainen haitta on kyseessä, pimitetään kansalta siihen asti kun on tehty viisi haittailmoitusta. "Rokote on täysin turvallinen."