lauantai 31. joulukuuta 2022

Joulukalenterisukat

Lankalaatikossa esiteltiin monenlaisia joulukalenterineuleita ja ne alkoi houkutella. Raitasukat oli helpoimmat ja lankaa löytyi kotoa, mutta päätin etten alota ennenkuin edellinen työ on valmis, suunnittelin kyllä raidoituksen ja ensimmäisiä värejä valmiiksi. Minähän en pysty kutomaan täysin eriparisukkia enkä raidottamaan sillä idealla mikä lankalaatikossa oli eli raita levenee aina kerroksella yhdestä 24:ään vuorotellen. Laskeskelin että viiden kerroksen raidoilla tulee hyvä kun laskee kantapään ja kärjen myös raidoiksi. Jouduin sitten kuskiksi päivystykseen, ja nappasin muutaman lankakerän ja puikot mukaan, vaikkei lapaset olleet vielä ihan valmiit, ja pääsin siellä hyvään alkuun.

Puikot: 3

Langat: Nalle 84 g

Tavoite oli että jokainen raita olisi eri värinen, mutta ei onnistunut.

JOULUKALENTERILUUKUT

  1. Päivän väri määräytyy noppaa heittämällä: 1 = sininen, 2 = punainen, 3 = vihreä, 4 = violetti, 5 = keltainen, 6 = oranssi. 5 > keltainen 268

  2. Kirjoita Googlen kuvahakuun lempikirjailijasi nimi + “kirjat” (esim. “Leena Lehtolainen kirjat”). Neulo päivän raita värillä, jota kuvahaussa eli kirjojen kansikuvissa näkyy erityisen paljon. Viimeksi olen lukenut Där vi en gång gått, ja Westön kirjoissa oli paljon harmaata ja vaaleansinistä. > harmaata en halunnut näihin sukkiin, joten vaaleansininen 107

  3. Neulo päivän raita värillä, jota löytyy lempiruuastasi. lohi > lähinnä sitä oli oranssi 278

  4. Valitse päivän väri kotikatusi nimen inspiroimana. Osoitteessa on naapuripitäjän nimi ja siitä tuli mieleen ensiksi orava. > punaruskea 641

  5. Mikä eläin olet kiinalaisessa horoskoopissa? Neulo päivän väri horoskooppimerkkisi elementin inspiroimana. Huom: kunkin horoskooppimerkin elementti vaihtelee syntymävuoden mukaan. https://anna.fi/horoskoopit/kiinalainen-horoskooppi-%E2%8... kukko ja maa > valkoistakaan en halunnut sukkiin, mutta kukolla on punainen heltta 507

  6. Neulo päivän raita värillä, jota löytyy työpaikkasi (nykyisen tai edellisen) logosta tai muista tunnusväreistä. kahden edellisen työpaikat logo oli punainen, mutta ei kahta raitaa peräkkäin samaa väriä > sitä edellinen työpaikka mehuasema, 4H:n logo vihreä 348

  7. Neulo päivän raita värillä, jota löytyy lempitaulustasi tai -taideteoksestasi. seinällä on talvimaisema jossa on mm. havupuita > tummanvihreä 391

  8. Valitse päivän väri sen (kuvitteellisen) mörön tai hirviön inspiroimana, jota pelkäsit lapsena. Tämä luukku oli pakko jättää väliin, koska en muista pelänneeni mitään satuolentoja, muumeista ja Pelle Hermannista ja muista kuulin vasta koulussa. Jos jotakin pelkäsin, niin koiria ja desantteja.

  9. Kysy päivän väri joltakulta läheiseltäsi, esim. puolisolta, lapselta, sisarukselta tai vanhemmalta. Nuorimmainen valitsi laatikosta violetin 757.

  10. Neulo päivän raita ensimmäisen tänään näkemäsi juhlapuvun värillä (mustaa ei tarvitse laskea väriksi). Kudoin tämän raidan vasta 20. päivä eli enkä tänä vuonna ollut katsonut ollenkaan Linnan juhlia. Edellisiltana ajattelin että minkä värinen kravatti on aamulla uutistenlukijalla. Ei Ilkka Lahdella ollutkaan kravattia, mutta sininen puku oli. > farkkusininen 160

  11. Minä viikonpäivänä olet syntynyt? Neulo päivän raita sillä värillä, joka thaimaalaisen uskomuksen mukaan kuuluu sille viikonpäivälle. Jos et tiedä, minä viikonpäivänä olet syntynyt, voit selvittää asian esim. tämän laskurin avulla. Olen syntynyt tiistaina > pinkki kantapää 559

  12. Neulo päivän raita värillä, jota löytyy vähiten viidestä uusimmasta valmistuneesta Ravelry-projektistasi. mm. ruskeaa ei ollut ollenkaan > tummanruskea 694

  13. Mihin hyväntekeväisyyskohteeseen olet viimeksi lahjoittanut tai haluaisit nyt lahjoittaa rahaa? Valitse päivän väri kohteesi inspiroimana. Enpä ole lahjoittanut juuri muualle kuin SPR:lle > punainen 507

  14. Neulo päivän raita satunnaisesti valitsemallasi värillä (esim. sokkona pussista nostettuna). Kaivelin laatikosta silmät kiinni vaaleanvihreän 348

  15. Neulo päivän raita shampoopullostasi/pakkauksestasi löytyvällä värillä. Tervashampoopullo on ruskea.

  16. Minä kuukauden päivänä olet syntynyt? Valitse päivän väri syntymäpäiväsi mukaan: 1-3: vihreä, 4-6: harmaa, 7-9: punainen, 10-12: keltainen, 13-15: valkoinen, 16-18: violetti, 19-21: ruskea, 22-24: musta, 25-27: oranssi, 28-31: sininen. 25 > oranssi 278

  17. Valitse päivän väri Lucia-neidosta inspiroituneena (esim. vaatetuksen tai perinteen mukaan). Lucia tuo mieleen kynttilän liekin > vaalea keltainen

  18. Mitä väriä saa yhdistämällä lempi- ja inhokkivärisi? Neulo päivän raita tämän yhdistelmän värisellä langalla. Apuna voit tarvittaessa käyttää esim. tätä tai vielä tarkempien sävyjen löytämiseksi tätä värityökalua. Kokeilin muutamaa vaihtoehtoa ja järkevä yhdistelmä tuli pinkistä ja oliivinvihreästä > viininpunainen 533

  19. Selaa kännykkäsi kuvagalleriaa. Mikä on uusin kuva, jota et ole itse ottanut? Neulo päivän raita värillä, joka löytyy tuosta kuvasta. naapurin ottama kuva mun koivikosta > vihreä

  20. Neulo päivän raita niiden sukkien värillä, jotka ovat/olivat jalassasi tänään. oli oranssinpunaraitaiset ja vihreäraitaiset > vaaleanvihreä 348

  21. Valitse päivän väri neuleesta, jonka olet viimeksi neulonut jollekulle muulle kuin itsellesi. Saighead-lapaset > vaaleansininen 127

  22. Tee tämä testi ja neulo päivän raita testituloksesi antamalla värillä. > keltainen, tosin se selostus ei sopinut ollenkaan minuun 268

  23. Neulo päivän raita langalla, jota et ole itse ostanut (vaan esim. saanut lahjaksi, vaihdossa jne.). > vaaleanpunainen, saatu Mamildalta 051

  24. Neulo päivän raita sillä värillä tai langalla, joka on tällä hetkellä (jämä)lankavarastosi ihanin. pinkki 559

      

     
     

     

perjantai 30. joulukuuta 2022

Saighead lapaset

Alkukesällä voitin Lankalaatikon bingosta Tiina Väätäisen neulemallin. Niistä malleista joita minulla ei vielä ollut, valitsin Saighead-lapaset. Ohje oli fingering-langalle, mutta minulla oli koko ajan mielessä vaaleansininen Nalle ja tummanvihreä Flotte Socke, joista saisin ohjeen silmukkamäärällä pienillä puikoilla miesten kokoiset tumpit. Kerrosmäärä ei sitten ollutkaan sama, vaan viiden sijasta kudoin vain neljä mallikertaa. Jos on kovin pitkät sormet, nämä ei kyllä mahdu, mutta meidän miesväelle sopisi. Vähän pitemmät tulisi, kun alottaisi peukalokiilan aiemmin. Tiinan ohjeet on olleet hyviä, mutta tällä kertaa mun oli pakko vähän säätää. Olen joskus tehnyt tehnyt kärkikavennukset puikon alussa ja lopussa sillä seurauksella että reunoihin jäi sormen mentävät reiät ja jouduin parsimaan ne kiinni. Siispä muokkasin näihin leveän nauhakavennuksen ja hyvä tuli.

Puikot: 2 ja 2,5

Lanka: Nalle vaaleansininen (127) 56 g ja Flotte Socke tummanvihreä (174) 34 g



torstai 29. joulukuuta 2022

Mustaa

Kävin heinäkuun lopussa Jumesniemessä Folkkia ja villaa -tapahtumassa. Pitihän sieltä jotakin ostaa, ja kun langanostolakon oljenkorrella sai ostaa langat max. 150 g työhön, ajattelin pientä mustaa huivia Silmusolmun merinosukkiksesta värissä Kaamos. Löysin sopivan alle sadan gramman ohjeen Pirjo Iivosen kirjasta Unelmien huivit. Malli on Usvametsä ja kuvittelin saavani niin pienen huivin hyvin valmiiksi neljässä viikossa. Alotin ohjeen mukaisilla puikoilla 5, mutta se tuntui tosi hankalalta kutoa. Vaihdoin 4,5 puikkoihin ja kudoin sitten useamman mallikerran niin että paino alkoi olla lähellä ohjeen langanmenekkiä. Ei se ollutkaan niin nopeaa kudottavaa, kun jokaisella kerroksella tapahtui jotakin ja kaaviota oli pakko lukea koko ajan. Kun totesin etten saa sitä valmiiksi ennen hautajaisia, en sitten pitänyt mitään kiirettä. Huivi oli monta viikkoa langan katkaisua ja langanpäiden päättelyä ja kastelua ja pingottamista vaille valmis, kunnes lopulta yhtenä maanantaina päätin että nyt valmistan tämän että ehdin ennen seuraavia hautajaisia - ja lauantaina naapuri kuoli.

Puikot: 4,5
Lanka: Rva Silmusolmu Merino Sukkis väri Kaamos 90 g


Seuraavaksi jouduin kutomaan ihan täysin mustaa, kun nuorempi tyttö halusi säärystimet. Hänellä on nyt musta kausi, mikä ei ole yhtään kivaa kutomisen kannalta. Omasta päästä kudoin pelkkää 2 o 2 n joustinneuletta.

Puikot: 3,5
Lanka: 7 veljestä musta (099) 123 g