sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Kilpailusukat

Menin kesäkuussa ilmottautumaan Supersock World Championshipiin, ja heti seuraavalla viikolla sain tietää että pääsen töihin. Parista viikosta puhuttiin sillä kertaa, mutta sitten tuli uutta. 
 
Lämmittelykierroksen sukat jäi tekemättä, tai alotin kyllä, mutta tuli liian isoa ja oli purettava. Ei sitten aika riittänyt moneen yritykseen ja säätämiseen, niin jätin sillä kertaa tekemättä, mutta laitoin ohjeen talteen.
 
Ensimmäisellä kierroksella oli korkeaoktaanisena mallina Nicole Simmonsin Amphitrite Socks. Matalaoktaanisen mallikuvasta tuli heti mieleen Jussi-paita, joten ei tullut mieleenkään tehdä. Eikä tämän mallin palmikot olleet pahoja kun ne oli vain yhden silmukan kiertoja eli siinä ei tarvinnut apupuikkoakaan.
Valitsin värit ja silmukkamäärän sen mukaan että teen ne itselleni Kun olin tehnyt vähän vartta, sovitin ja totesin että ei mene sovinnolla kantapään yli, ei tulekaan mulle sopivia. Sitten ennen kärkikavennuksia tyttö sovitti ja sanoi että liian pienet toisen sukan päällä pidettäväksi, ei huoli. No höh. Eihän tällaisia voi myydäkään kun on toisen ohjeella tehty, eikä ole kenelle antaisinkaan. Sovitin uudestaan itse ja totesin että kyllä nämä mulle sopii, on vain jämptimmät kuin mihin olen tottunut, eikä tosiaan mene toisen sukan päälle.



Puikot: 2,5 ja kirjoneuleessa 3
Lanka: Nalle granaattiomena (533) 96 g ja vihreä (348) 21 g
































Kesäkuun kuvia

Viikko ennen juhannusta oli kukassa tervakot, tädykkeet, juhannusruusut ja ensimmäiset pionit ja vaikka mitä muuta. Kaalintaimet kasvoi hyvin kasvihuoneessa. Saatiin joskus kaverilta mansikantaimilaatikoita, ja siihen on tosi hyvä kylvää kaalit yksitellen. Ison laatikon voi viedä kasvihuoneeseen itämään, saa kastella kastelukannulla, ei tarvi koulia ja tulee hyvät voimakkaat taimet.





Viikko juhannuksen jälkeen niityllä kukki isot kellot ja kukkapenkissä loput pionit. Paahteessa kukinta ei kestänyt kauan.


Ja tämä murheenkryyni: kirsikkapuun versotauti. Ensimmäisiä sairaita oksia leikkelin pois ja juhannuksena piti leikata enemmän, mutta se jätettiin kesken. Kirsikan raakileet oli jo isoja ja alkoi punertaa, ja mä halusin tänä vuonna saada kirsikoita. En tiedä onko se puu hävitettävä kokonaan vai voiko sitä enää pelastaa mitenkään.


 

torstai 1. heinäkuuta 2021

Hempeitä raitoja

Olen jo monta vuotta halunnut kutoa tällä tavalla raidoitetut sukat. En kuitenkaan halunnut ottaa täysistä keristä lankaa tällaisiin sukkiin, jotka voisi kutoa aika pienistäkin jämistä. Nyt oli sopivia pieniä keriä ja EM-jalkapalloa katsoessa tarvittiin helppo työ, niin nyt oli aika. Näihinhän voisi laittaa vaikka kuinka montaa väriä, vaikka joka raita eri väriä, mutta näissä nyt on vain neljä väriä. Tykkään tosi paljon. En tiedä kenelle nämä menee, mulle ei sovi, enkä mä raaskisi näitä saapassukkina pitääkään.

Puikot: 3

Lanka: Nalle neljää eri väriä yhteensä 88 g

Jalkapallon EM-huumaa ja jälkiseurauksia

11.6. "Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä (ATTR) tiedottaa, että ei enää suosittele kasvomaskien käyttämistä julkisissa sisätiloissa, kuten kaupoissa ja kirjastoissa." Jotenkin hassusti sanottu minusta, antaa ymmärtää ettei olisi suotavaa käyttää maskia. Tarkoitus oli varmaan kertoa että maskisuositus on poistettu. Tosin esimerkiksi joukkoliikenteessä maskia pitäisi edelleen käyttää.

22.6. Tartuntaluvut oli jo jonkin aikaa luokkaa 50 päivässä, mutta tänään oli jo 110.

24.6. Tänään tartuntoja yli 140. Jalkapallon EM-kisamatkat Pietariin näkyy jo.

26.6. Satakunnassa oli pitkään nollapäiviäkin, mutta nyt mennään taas lähelle kymmentä tapausta päivässä. Koronaa on haettu laivaristeilyltä ja Pietarista.

27.6.Tänään esitettiin arvio, että Pietarista on tuotu yli 200 tartuntaa.

28.6. Lähes 300 tartuntaa Pietarista. Suurin osa on Helsingissä, mutta on niitä muuallakin. Ja sama porukka reissaa ympäriinsä ja käy festareilla tartuttamassa muita.

30.6. Tänään 355 uutta tartuntaa. Ei hyvältä näytä, jos ne ei ymmärrä pysyä nyt kotona.

Näiltä sairastuneilta voisi kysyä oliko se sen arvoista. Ei mun olisi tullut mieleenkään lähteä nyt Venäjälle, josta tulee tietoja uusista ennätysluvuista koronaan kuolleita.

Taas saa pelätä mitä tämä tekee tavallisille ihmisille. Kesäteatterit on harjoitelleet ja julkaisseet koska on näytäntöjä, tanssilavat toimii taas, urheilutapahtumiin on päässyt paikan päälle. Paikallinen urheiluseura on tehnyt kaikki järjestelyt ensi viikon tansseja varten, ja nyt on pelko että Turusta tulee ukaasi että ei saa kokoontua.