tiistai 11. helmikuuta 2014

Hyvää uutta vuotta!

Tuli vähän pitempi tauko, kun ennen joulua lääkäri ja fysioterapeutti kielsi käsityöt kuukaudeksi. Tai oikeastaan ne kielsi tekemästä yhtään mitään, mutta eihän sellainen onnistu.

Ennen taukoa kudoin röyhelöhuivin, ja sekin piti kutoa kahteen kertaan. Vyötteessä oli ohje vain www, ja siellä ulkomaankielellä sanottiin että poimi puikolle joka toinen lankalenkki yhteensä kuusi silmukkaa ja kudo aina joka toinen lankalenkki, ja luvattiin tulevan puolitoistametrinen huivi. Tuli kuitenkin kaksi ja puoli metriä, joten ei muuta kuin riistämään ja uusiksi. Toinen yritys yhdeksällä silmukalla antoi tulokseksi noin 140 cm pitkän huivin, joka oli suunnilleen sellainen kuin oli tavoite.




Pikkuiselle tein college-puseron, kun vanhat käy pieneksi. Kaava on SK 8/2000 koko 92 cm. Samalla kaavalla olen tehnyt myös trikoopuseroita ja pyjamia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti