sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Alkukesän kukkijoita

Eilen puutarhatöiden välissä kuvasin parhaita paloja eri puolilta pihaa.


 Kunpa vielä tuoksun saisi välitettyä kuvan mukana.

Voiko olla kauniimpaa sinistä kuin tämä tädyke.



Tämä unikko kukki meillä kotonakotona yleensä vasta juhannuksen aikaan.

Viikon heräteostos. Kävin Isokalliolla ostamassa kukkakaalin ja lavakurkun taimia, ja siellä oli amppeleissa ihan uutta väriä. Tuli ostettua vaikken ollut suunnitellut tälle kesälle, mutta kun oli niin erikoisen punainen. Ja tätä ei tarvitse nyppiä!
 
Tässä kasvaa yllätys. Viime kesänä se ilmestyi ja kasvatti komean lehtiruusukkeen, sen verran komean että annoin sen olla kun epäilin että se voi olla joku koristekasvi. Lehdet talvehti vihreänä, ja nyt keväällä se alkoi kasvattaa varsia. Saas nähdä mitä siitä tulee, onko rikkaruoho vai mikä.

Tämän herran kuvasin viime viikolla, samana päivänä kun kuulin tuomion että olen kissalle allerginen. Olen ollut ennenkin allerginen heinille ja muille eläimille, ja siksi vähän arvelutti seitsemän vuotta sitten ottaa kissaa kun tiedettiin että se joudutaan päästämään sisällekin - mutta pitäähän talossa kissa olla. En osannut epäillä kissa-allergiaa, kun oireet oli ihan erilaisia kuin esim. lepän kukinta-aikaan ja kun näiden vuosien aikana oli ollut kaikkea muutakin keuhkokuumetta myöten. Toivottavasti kissa oppii olemaan mummulassa sitten kun talvi tulee. Pikkuiselle se olisi kova paikka jos jouduttaisiin luopumaan kissasta kokonaan. Nyt on sitten edessä suursiivous että saadaan kaikki kissan karvat ja pölyt pois...

2 kommenttia:

  1. Voiskohan tuo lehtiruusukkeen kasvattaja olla sormustinkukka? Lehdet näyttää samalta. Tänä kesänä se sitten kukkii jos se se on, jännää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mahdollista, sillä olen saattanut kylvää sitä tuohonkin kukkapenkkiin. On vaan paljon rehevämpi kuin mitä mun sormustinkukat on ennen olleet. Aika näyttää...

      Mari K.

      Poista