tiistai 27. helmikuuta 2018

Huovutettuja tossuja


Lisää helppoja töitä kisakatsomosta. Tai luulin helpoksi. Joskus tuli ostettua monta kerää Huopasta varastoon, kun halvalla sai. Kudoin silloin muutamat tossut ja suunnittelin tehdä myös huovutettuja lapasia koko porukalle mutta ei tullut tehtyä kuitenkaan.


Edelliset tossut oli kuluneet puhki, joten yritin nyt tehdä uudet. Tein ensiksi oikeanpuoleiset. Värit ei ole ollenkaan minun värejäni, mutta näitä nyt sattui olemaan eniten varastossa. Ohje on Novita-lehdestä Talvi 2010. Tein ihan ohjeen mukaan, piti tulla aikuisen koko - mutta tulikin kokoa jotain 30 tai vähän yli. En muista mitä olisin tehnyt edellisellä kerralla eri tavalla, kun silloin sain sopivat. No sen verran eri tavalla että nyt en viitsinyt ommella muovia tossujen sisään pesun ajaksi, mutta sehän on kai siksi ettei huopuisi sisältä kiinni. Ja nyt oli eri pesukone. Siitä kyllä varotettiin ohjeessa, mutta en uskonut että noin suuri ero voisi olla.

Sitten tein toiset, violetin ja vihreän yhdistelmä on vielä vähemmän mun väri, mutta oikeastaan näyttää ihan hyvältä valmiina. Silmukkamäärä on sama kuin ensimmäisissä ja luultavasti kerrosmääräkin, mutta nyt pesin lyhyellä ohjelmalla ja pienensin linkouskierrokset 400:aan. Nyt onnistui. Eskarilainen on sovitellut noita pienempiä, ehkä annan ne hänelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti