SWC:n sukkien jälkeen halusin kutoa paksut saapassukat, joissa ei tarvi katsoa koko ajan ohjetta. Raidotukseen kopioin idean Ajatuksianni-podcastista. Anni oli tehnyt villapaidan jossa oli vuorotellen kolmea väriä ja vuorotellen kapea ja leveä raita ja minusta se oli tosi onnistunut.
Tarkoitus oli tehdä miesten kokoa ja tarkistin näistä yhden langan vyötteestä silmukkamäärän, siinä sanottiin 52. Jotenkin se tuntui oudolta mutta tein kuitenkin niin, ja sen ohjeen varren pituuskin tuntui oudon lyhyeltä. Sitten kun olin jo suunnittelemassa kärkikavennuksia, katsoin vain jostakin vyötteestä - ja siinä käskettiin kutoa miehen koko 56 silmukalla. Mähän olen kutonut ennen omat sukkani 52 silmukalla ja miesten sukat 56:lla, mutta kun ei enää ole varma mistään että muistaako oikein. Näistä tuli nyt sitten kapeammat sukat, mutta kai ne jonkun jalkaan mahtuu. Ihmetyttää vaan se että Novitalla on ollut kahdenlaista sukkaohjetta vyötteissä.Raidotuksesta tuli kiva. Olihan siinä vähän pujottelua kun langat kiertyi toisiinsa ja kudoin vielä molempia sukkia yhtaikaa kerien sisältä ja päältä. Nämä oli mulla toisena käsityönä mukana Norjan reisussa, mutta en mä lopulta kutonut paljonkaan, kumpaakaan työtä. Maisemissa oli katseltavaa ja käsi oli kipeä niin oli parempi levätä. Näitä kudoin vähän Suomen puolen bussimatkoilla ja parina iltana.
Puikot: 3,5
Lanka: 7 veljestä ruskea (063) 61 g, harmaa (048) 37 g, sininen (119) 36 g
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti