perjantai 16. lokakuuta 2026

En uskonut

Ettei kannattaisi lukea nykykirjallisuutta. Yhden neulepodcastaajan suosituksesta luin Laura Suomelan Blooming you-sarjan, kun sen piti olla kevyttä hömppää. Kevyttä oli, erittäin kevyttä laadultaan.

Ensimmäisestä osasta olisi jo pitänyt uskoa: “Se vuosien mankuna ei ollut mitään Helena satunnaisiin koiranhankintapyyntöihin verrattuna.” Siis mitä? Eikö kukaan lukenut tekstiä ennen painoon menoa, vai eikö kukaan ymmärtänyt että tuossa on pielessä muutakin kuin yhden kirjaimen tipahtaminen pois? Kirjailija on kuitenkin suomalainen ja suomenkielinen, kun ei suomentajaa mainita. Oli siellä sitten tämän tyylisiäkin virheitä useampi: “hän katseli jokea pitkin jokea seilaavia veneitä”.

Toisessa osassa kukkakaupassa työskentelevä kukkaintoilija väittää että kielo olisi latinaksi Lilium alba. No ei tosiaan ole, ja sen nimen olisi voinut tarkistaa netistä muutamassa sekunnissa. Mikään kasvi ei ole Lilium alba, eikä se edes näytä kieliopillisesti mahdolliselta, tässä toki voin olla väärässäkin.

Kolmannessa osassa pidettiin retriittiä ja raaka-aineet kerrottiin tulevan enimmäkseen lähituottajilta. Kuusi riviä myöhemmin ruokana oli bataattikeittoa. No Tampereellehan se kirja sijoittuu, ja puutarhalehdessä kerrottiin joskus kun joku viljeli bataattia Ylöjärvellä - ehkä se sitten oli sitä. Ja sitten taas ihan käsittämätön ilmaus: "...vaikka tiesi, että vedonlyöntikerroin sille, että saisi suostuteltua miehensä tanssitunnille oli yhtä pieni kuin se, että hän itse olisi aloittanut lukkopainin". Yhtä pieni vai yhtä suuri, vai olisiko kuitenkin ollut todennäköisyys?

Sarjassa oli myös niin paljon tapahtumia muka puolessa vuodessa, ettei se voisi mitenkään olla mahdollista. Viikot ja viikonloput loppuisi kesken. Ei myöskään mitään retriittiä järjestetä muutamassa viikossa, alkaen siitä, että tilat pitää varata vuosi etukäteen. 

Onko kaunokirjallisuuden taso aina ollut tällainen, vai olenko vain ruvennut huomaamaan virheet herkemmin? Kirjastojen määrärahat ei ole suuren suuret, niin harmittaa kun sinne ostetaan tuollaista roskaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti