torstai 11. toukokuuta 2017

Sormikkaat

Kudoin itselleni sormikkaat Fabelista. Löysin vanhan sormikkaiden perusohjeen eri silmukkamäärille ja kirjoitin kutoessa tarkempaa ohjetta. Peukalokiilasta tuli liian korkea, mutta sen huomattuani en viitsinyt purkaa - varsi on nyt sitten pitempi kuin olisi tarpeen. Sormien pituus on mielestäni hankalaa saada osumaan oikein: nyt kävi niin että jouduin peukalon kudottuani lyhentämään keskisormea ja nimetöntä - parempi kuitenkin niin päin kuin että joutuisi jatkamaan.


Väri näytti kerällä aivan ihanalta turkoosin ja oranssin kirjavalta - ja valmiissa työssä oranssi näyttää lähinnä ruskealta ja likaiselta. Turkoosi, tai sininen, on kuitenkin hyvä ja valkoinen raikastaa sitä. Olen nyt kutonut kolmesta eri värisestä Fabel Printistä, ja olen hiukan pettynyt. Harmaan kirjava oli niin sekalaisen kirjavaa että en löytänyt siitä mitään toistuvuutta joten aloin molemmat kerät alusta ja kudoin sen mitä tuli. Valmiista sukista näytti löytyvän jotakin toistuvuutta, ja niissä sattui osumaan raidoitus samoin päin. Seuraavissa sukissa aloin myös kummankin kerän alusta kun en löytänyt mitään säännönmukaisuutta - ja kantapään kohdalla alkoi näyttää siltä että toinen kerä olisikin pitänyt alkaa ulkoa ja toinen sisältä. Toisessa kerässä oli lisäksi monta solmua. Nyt sormikkaita alottaessa osasin epäillä että toisen kerän ehkä joutuu alkamaan ulkoa, ja puolen kerää purettuani totesin että näin on. Jos puolet keristä pitää alkaa ulkoa ja puolet sisältä niin miten minä onnistun aina valitsemaan juuri nämä kaksi erilaista kerää? Novitan pätkävärjätyissä langoissa oikein varoitetaan että tarkista meneekö raidoitus samoin päin, mutta ei minulle niissä ole koskaan osunut sellaisia keriä että olisi pitänyt alkaa eri päistä.

Ja tämän jutun kirjoitettuani löysin koneelle tallennetun ihan valmiin sormikkaiden ohjeen, jonka olin jo unohtanut.

Ja sitten siellä Ravelryssä huomasin että minulla oli paha kirjoitusvirhe yhdessä postauksessa, mutta nyt se on korjattu. Niin sokeaksi tulee omalle tekstilleen, että vaikka kuinka moneen kertaan lukee ja tarkistaa niin silti jää virhe huomaamatta. Sitten kun se on vähän eri fontilla tai värillä niin virheen huomaa heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti