Syksyllä käsityökahvilan ohjaaja toi näytille kierräyskankaista tehtyjä nalleja ja kyseli kiinnostaisko tehdä. Kaksi meistä sitten teki nallet. Ostin peräti kahdet nivelet ja silmät, mutta en saanut sillä kertaa tehtyä kuin yhden nallen. En löytänyt muuta sopivaa kangastakaan kuin vanhoja farkkuja, mutta tästä tuli ihan hyvännäköinen. Sen verran sähläsin, että jostakin raajasta jäi nivelen metallirikka pois, kun nallea kasatessa jäi yksi ylimääräinen rikka. Ja vaikka mielestäni kiristin sokat niin tiukkaan kuin mahdollista, valmiina kolme raajaa keikkuu löysässä ja vain toinen käsi on tarpeeksi tiukasti kiinni. Mutta eiköhän se kestä, kun sanoin tytöllekin että se on vain koriste.
Vielä vuosi sitten en olisi kuvitellut tekeväni koristenallea. Syvällä takaraivossa on ollut se ajatus että käsityönä tehdään vain tarpeellista, eikä turhuuksia. Pikku hiljaa olen pyrkinyt siitä eroon ja ommellut esimerkiksi koristetyynyjä. Kangaspuissa olen kyllä kutonut kaksi seinävaatetta jo vuosia sitten. Muistan kun vanhemmat takanapäin pilkkasi tätiäni, joka oli lapsena "tehnyt koruompeleita" vaikka olisi voinut töitäkin tehdä. Hei haloo, täti oli kymmenkunta vuotta veljiään nuorempi, ei voi verrata veljien työntekoon, tosin yksinhuoltajaäiti varmaan oli kovilla ja olisi apuakin tarvinnut. Usein äidillä oli sanomista minunkin käsitöistäni, jos tein jotakin muuta kuin kudoin sukkaa tai ompelin vaatteita. Äidin kuoleman jälkeen kävin läpi hänen jäämistöään, ja tein sellaisia "löytöjä" mitkä hän oli onnistunut aina pitämään minulta piilossa. Jos olisin ne nähnyt hänen eläessään, olisin kyllä sanonut pari valittua sanaa. Ehkä jotkut revinnäisompeleet oli olleet joskus muotia, mutta mä en osaa arvostaa niitä, ristipistoja ja muuta kirjontaa kyllä. "Olis kutonut sukkaa senkin ajan" - äidin sanoin.
Mutta minä tein nallen. Koska minulla on oikeus tehdä nalle, enkä tarvitse siihen äidin tai miehen tai lasten lupaa. Vain oman lupani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti