tiistai 21. heinäkuuta 2020

Uusi tekniikka


Näiden koukuttujen lapasten ohje oli Unelmien käsityöt 2/2017 lehdessä. Ajattelin heti, että vielä joskus opettelen koukkuamisen ja teen nämä. Valitsin kaksi lankaa joista en yhtään tykkää, että saisin kulutettua niitä vähemmäksi. Ihan helppo tekniikka, mutta ohje olisi voinut olla täsmällisempi. Kun yhdistin alotusketjun renkaaksi, mulle tuli jostakin yksi ylimääräinen silmukka. En ruvennut purkamaan, vaan jätin ylimääräisen silmukan käden selkäpuolelle. Sitten tökkäsi kun olisi pitänyt päätellä kärki. Ohjeen mukaan koukulla olisi pitänyt yhtäkkiä olla vain yksi silmukka ykkösvärillä. mutta ei kerrottu mistä se tulee. Novitan sivuilta löysin saman suunnittelijan lapasohjeen, ja siellä oli ohje tarkemmin. Arvasin jo alottaessani että naisen koko ei tule sopimaan minulle, mutta vanhemmalle tytölle sopii. Tulipahan opeteltua tämäkin. Tämä tekniikka sopisi hyvin vaikka läppärin suojapussiin tai muuhun laukkuun.

Neulebingoonkin on tullut jo aika monta rastia, mutta bingoa ei tule vielä pitkään aikaan. Ja yksi ruutuhan sieltä jää varmaankin tyhjäksi, koska neulefestareita ei ole, enkä tiedä onko messujakaan syksyllä. Tietysti siihen ruutuun voisi vaihtaa jotakin muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti