tiistai 1. maaliskuuta 2022

Eikö koronassa ollut riittävästi harmia

29.2. Kokoontumisrajoituksia puretaan Satakunnassa ja jotakin kaksi viikkoa sitten suljettuja tiloja avataan.

1.2. Tein koronatestin ja plussaa näytti. Sen tiesin jo aamulla herätessä kun kurkku oli kipeä, poskia särki ja oli kuumeinen olo.

2.2. Tänään ylittyi puoli miljoonaa tartuntaa - virallisten testien mukaan. Ihan naurettavaa laskea enää tartuntamääriä kun vain pieni osa sairastuneista pääsee testiin. Hallitus päätti rajoitusten purkamisen aikataulusta. Koronapassia ei oteta käyttöön, tällä erää.

4.2. Kuukausi sitten koululaisille luvattuja koronatestejä aletaan jakaa kuntiin. Hitaita on herrojen kiireet.

10.2. Tänään oli 12 805 uutta tartuntaa, monena päivänä on ollut jo luokkaa 4000. Todellisia lukuja voi vain arvailla.

14.2. Kokoontumisrajoitukset poistui Lounais-Suomesta.

18.2. Lehtitiedon mukaan tällä viikolla piti koulussa jakaa viisi koronatestiä jokaiselle oppilaalle. Eipähän niitä näkynyt ja hiihtoloma alkoi. Eihän ne voi sillä perusteella jättää jakamatta että koko luokka on jo sairastanut. Mehän jouduttiin käyttämään lapselle itse ostamiamme testejä jotka oli tarkoitettu meidän vanhempien käyttöön.

24.2. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Olympialaiset loppui neljä päivää aikaisemmin. Ihan samoin kuin Krimin miehitys kahdeksan vuotta sitten, heti olympialaisten loputtua. Moni ajatteli että eikö tässä koronassa ja ilmastonmuutoksessa ole riittävästi harmia, pitikö vielä sotimaankin ruveta. 25.2. Aaltola sanoi telkkarissa että se on ihan historiallinen tosiasia että huonot asiat kasaantuu, puhui laskevasta spiraalista tai jotakin sellaista. Voiko enää huonommin mennä - kyllä voi.

27.2. Wilma-viestin mukaan ensi tai seuraavalla viikolla jaetaan koulussa 5 koronatestiä jokaiselle. Johan siitä on kohta kaksi kuukautta kun ne luvattiin.

28.2. Yleinen etätyösuositus poistuu.

1.3. Kaikki koronarajoitukset poistuu. Melkein kaksi vuotta tässä meni, eikä vieläkään voi olla varma ettei rajoituksia enää tule. Neljä viikkoa positiivisen testin jälkeen kurkussa on vielä jotakin, ei varsinaisesti kipeä eikä limaa tule, mutta jotakin tuntemuksia ja pientä tukkoisuutta. Kuumetta oli ensimmäiset kaksi päivää ja yskää reilu viikko, ei särkyjä, ei mennyt hajuaisti, nenää sai niistää jatkuvasti pari viikkoa. Siis tavallinen flunssa. Nuorimmainen oli pari päivää kuumeessa ja väsynyt, sen jälkeen ei mitään. Amislainen yski viikon verran, mies vähän pitempään. Vanhempi tyttö on vielä säästynyt koronalta vaikka on ollut opetusharjoittelussa koko ajan joulun jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti