keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Tulihan se sieltä

Poikkeustila nimittäin.

25.2. Aamulla etsin valmiiksi kaikki pellavalangat mitä mulla on jäljellä, että on sitten tiistaiksi valmiina kun rupean kutomaan pyyhkeitä. Sitten avasin telkkarin, ja luin että määrätään poikkeustila kolmeksi viikoksi. Lopultakin. Mutta vasta 8.3. Eihän toki heti, eikä edes ensi maanantaina, vaan vasta puolentoista viikon päästä. Pitäähän Tampereen toverienkin saada ensin viettää hiihtolomansa Lapissa. Tilanne on kuulemma vakava. Ei kuitenkaan niin vakava että pitäisi toimia heti.

Silloin menee sitten kaikki lukiot ja yläkoulut etäopetukseen. Onneksi ei alaluokat.

Sitten katsoin olisiko kansalaisopiston sivuilla jo jotakin. Lopulta löysin tiedon, että lähiopetus on keskeytetty jo 20.2. alkaen jonkin alueellisen työryhmän suosituksesta. Huomasin kyllä sen otsikon että kaupungin lukiot menee etäopetukseen maaliskuun ajaksi, mutta en lukenut juttua kun ei se koskenut meitä. Opistolta ei sitten vaivauduttu ilmottamaan opiskelijoille mitään. Kyselin opettajalta saako kutomoon mennä edes yksin, ei kuulemma saa.

26.2. Tuli tieto että seuraavan maanantain kyläyhdistyksen naisten kahvila on peruttu. Mulla olisi ollut leipomisvuoro ja ainekset on jo ostettuna - syödään sitten sitruunapolentakakku itse. Avin määräyksen mukaan on kokoontumisrajoitus 10 henkilöä 19.3. saakka ja kaupunki suosittelee 6 henkilön rajoitusta. Meitä on siellä ollut säännöllisesti viisi tai kuusi. Mun mielestä olisi voitu ihan hyvin kokoontua, mutta kun joku ei halua niin ei väkisin.

27.2. Nyt on Avi antanut uuden kokoontumisrajoituksen 6 henkilöä 26.3. saakka. Poika sai koulusta tiedon että etäopetus alkaa jo tiistaina 2.3.

Hallitus valmistelee koko ajan ulkonaliikkumiskieltoa.

28.2. Satakunnan osalta "suurkiitos" tilanteesta ja rajoituksista kuuluu pääosin Rauman telakalle. Siellä on pyöreästi tuhat työntekijää joista noin 800 ulkomaalaisia keikkatyöläisiä, ja näistä on nyt noin 250 sairastunut koronaan. Ne reissaa harva se viikonloppu kotonaan ja voi saada matkalla tartunnan, ja kun ne asuu tilapäismajoituksissa ahtaasti, virus leviää tehokkaasti. Niille tarjotaan mahdollisuus koronatestiin matkan aikana laivalla, mutta yksikin virolaismies (ei välttämättä telakalta) kehui oikein telkkarissa ettei mene testiin kun voi tulla positiivinen tulos. Otin tämän telakan tilanteen esille yhdessä keskustelussa, muutama oli samaa mieltä, mutta yksi väärinymmärtäjä vääristeli mun kirjoituksia ja leimasi mut ulkomaalaisvastaiseksi. Tänään yksi poliitikko kirjoitti lehdessä samasta asiasta, mutta ei häntä lynkattu. Ei kai voi olla vasemmiston yksinoikeus tuoda esille työntekijöiden halpuutuksen ja  kilpailutuksen nurjia puolia. Telakka ostaa halvalla, koronaluvut räjähtää ja me kaikki kärsitään.

1.3. Se poikkeustila alkoikin jo tänään. Viikon päästä alkaa sulkutila. Mitä eroa niissä on käytännössä - ai niin ne ravintolat. Ja sulkutila on vain kolme viikkoa mutta poikkeustila toistaiseksi. Keskiviikkona on seuraava hallituksen kokous - jokohan silloin tulee ulkonaliikkumiskielto.

Mietin pitäisikö poistaa auto liikennekäytöstä kun koulukyydin ajo loppuu vähäksi aikaa, tai ehkä koko kevääksi. En vielä poistanut.

2.3. Nyt tuli kansalaisopistolta viesti että piirit on loppu. Kävin kaupungissa kaupassa nyt kun vielä saa liikkua. Mies käy kyllä työmatkalla kaupassa, mutta se ei osaa ostaa kaikkea eikä siitä kaupasta saa kaikkea. On pitänyt tehdä inventaario mitä siemeniä pitää ostaa, mutta kun näin kaupassa siemenet ensimmäisenä, ostin porkkanan, salaatin ja pavun siemeniä kun niitä ainakin tarvitaan.

5.3. Avi oli eilen illalla(?) antanut ukaasin että kaikki yläkoulut tästä päivästä lähtien etäopetukseen. Monessa kunnassa oli kuitenkin päätetty mennä hallituksen määräyksen mukaan etään vasta maanantaina ja tänään oppilaiden piti saada koulusta ohjeet ja materiaalit mukaan. Taas vähän ylimääräistä harmia kouluille. Sitten Avi selitteli että mut kun me luultiin että kaikki koulut on jo etäopetuksessa. Ehkä pitäis tuntea se alueensa vähän paremmin, vai oltiinko siellä vielä toipumassa hiihtolomasta. Ja miksi Avin pitää antaa oma ukaasi vaikka hallitus on jo saman asian määrännyt.

6.3. Nyt Helsingin herrat haluaisi rokottaa helsinkiläiset ennen muita suomalaisia. Sillä perusteella että siellä on enemmän tartuntoja. Joo, lukumääräisesti enemmän, mutta joissain pienemmissä kunnissa ilmaantuvuusluku on toista tuhatta. Se on minusta paljon. Toivottavasti eivät saa tahtoaan läpi. Pääministerihän on koko ajan hokenut että me olemme tässä yhdessä - mennään siis rokotuksissakin yhdessä eikä päästetä ketään etuilemaan asuinpaikan perusteella.

8.3. Aamun uutisten mukaan hallitus olikin vain suositellut etäopetusta eikä määrännyt. Siis hallitus ei uskalla määrätä mitään, vaan vain suosittelee ja Avi tekee sen likaisen työn ja antaa määräykset. Jos kaikki menee hyvin, hallitus ottaa/saa kunnian, mutta jos jokin päätös osoittautuu huonoksi tai epäonnistuneeksi, hallitus pesee kätensä ja sanoo "en se minä ollu se oli Pirkka.eikun Avi".

10.3. Eilen illalla yksi virkamies vakuutteli ettei ulkonaliikkumiskielto ole vielä ajankohtainen lähiviikkoina, mutta sitä valmistellaan että saadaan tarvittaessa nopeasti käyttöön. Eihän se tosiaan olekaan, kun se voisi olla voimassa vain kolme viikkoa. Jos se määrättäisiin juuri nyt, se ehtisi loppua ennen pääsiäistä, eikä se käy. Sehän pitää saada pääsiäisen ajaksi voimaan.

Näistä kaikista rajoituksista ei millään pysy kärryillä, kun ei niitä ehdi työkseen seurata ja itse taulukoida. Määräyksiä antaa hallitus, Avi, alueellinen työryhmä ja kaupunki. Ai niin, hallitus antaa vain suosituksia. Paitsi jos tulee ulkonaliikkumiskielto, se on määräys. Kai. Kaikki menee eri tahdissa, ja eri alueilla myös eri tahdissa.

Poikkeustilan perusteella hallitus omi kaiken tiedottamisen itselleen. Ne veti herneen nenään kun ennen hiihtolomia THL uskalsi kehottaa ihmisiä pysymään kotona ja perhepiirissä. Tiedottaminen on ihan yhtä sekavaa kuin vuosi sitten. Eikö näitä kukaan saisi koottua ajan tasalla olevaksi taulukoksi missä olisi kaikki rajoitukset alku- ja loppupäivämäärineen ja kuka on määräyksen antanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti