torstai 9. huhtikuuta 2020

Poikkeustilapäiväkirja osa 8

Päivä 22 keskiviikko 8.4.

Valtio osti Kiinasta kaksi miljoonaa hengityssuojainta, eikä varmaan ihan halvalla, eikä ne kelvanneetkaan sairaalakäyttöön. Kyllä se on halpaa kun niinkin tärkeissä tuotteissa ei ole ollenkaan kotimaista tuotantoa. Kiinasta saa halvalla. Normaalioloissa varmaan saakin halvalla, ja on aikaa tutkia tuote ennen ostamista, mutta nyt ei ole aikaa odotella ja sitten tulee hutiostoksia. Hintakin on varmaan moninkertainen normaalioloihin verrattuna.

Jos näitä suojaimia tekisi joku Suomessa, valtio saisi yritykseltä verotuloja. Muutama henkilö työllistyisi ja työttömyyskorvauksia ei tarvitsisi maksaa niin paljon. Ja kriisitilanteessa tarvitsisi vain siirtyä kahteen tai kolmeen vuoroon tuotannon lisäämiseksi. Mutta kun kilpailutuksessa ei saa laskea mukaan vaihtoehtoiskustannuksia, vaan ainoastaan tuotteen hinta ratkaisee. Ihan osuvasti joku kirjoittikin Suomen varautumisen olevan tasoa "malli Cajander". Enkä usko että herrat oppii tästäkään mitään.

Hallituksen mielestä ei ole mitään syytä jatkaa Uudenmaan eristämistä Suomesta, vaikka HUSin asiantuntija on sitä mieltä että rajoituksia pitäisi kiristää Uudellamaalla. Sen sijaan hallitus ei suunnittele koulujen avaamista. Muissa maissa taas koulut halutaan avata ensimmäiseksi.

Pirkan pyöräily on siirretty kesäkuun alusta elokuun lopulle.

Hengityssuojaimen ompelu on kuulemma uusi kansalaistaito. Tulostin ohjeen, mutta saa nyt nähdä tuleeko ommeltua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti